Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Trumpin ja Putinin tapaaminen Alaskassa ei tuonut sopimusta, mutta presidentit kehuivat neuvotteluita rakentaviksi

    Trump sanoi, että neuvotteluiden keskiössä on ainakin yksi iso asia, josta yhteisymmärrykseen ei ole päästy.
    Trumpin ja Putinin neuvottelut kestivät kolmisen tuntia. LEHTIKUVA.
    Trumpin ja Putinin neuvottelut kestivät kolmisen tuntia. LEHTIKUVA.  Kuva: STT-AFP

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin eivät saavuttaneet Ukrainan sotaa koskevaa sopimusta Alaskassa käydyissä neuvotteluissa.

    ”Olimme monista asioista samaa mieltä. Parissa isossa asiassa emme ole päässeet sopuun, mutta edistystä on syntynyt. Sopimusta ei ole ennen kuin sopimus syntyy”, Trump sanoi.

    Trump sanoi, että neuvotteluiden keskiössä on ainakin yksi iso asia, josta yhteisymmärrykseen ei ole päästy.

    Presidentit pitivät yhteisen tiedotustilaisuuden varhain lauantaina Suomen aikaa. Tiedotustilaisuutta edelsivät noin kolme tuntia kestäneet neuvottelut suljettujen ovien takana, jossa presidentit keskustelivat Ukrainan sodan päättämisestä.

    Presidentit eivät avanneet tiedotustilaisuudessaan tarkemmin, mistä Alaskan-neuvotteluissa keskusteltiin ja sovittiin. He eivät myöskään vastanneet median kysymyksiin.

    Kyseessä oli ensimmäinen Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien tapaaminen sen jälkeen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssotansa Ukrainassa helmikuussa 2022.

    Putin toisti tiedotustilaisuudessa jälleen konfliktin "juurisyyt", joilla Venäjä on perustellut hyökkäystään Ukrainaan. Venäjä on viitannut tällä tavallisesti muun muassa haluun estää sotilasliitto Naton laajentuminen itään ja pysäyttää Ukrainan geopoliittinen suuntautuminen länttä kohti.

    ”Olen samaa mieltä Trumpin sanoman kanssa, että myös Ukrainan turvallisuus tulisi taata. Olemme luonnollisesti valmiita työskentelemään sen toteutumisen eteen”, Putin sanoi tiedotustilaisuudessa.

    Putin sanoi toivovansa, että asiat, joista Alaskan-neuvotteluissa päästiin yhteisymmärrykseen, johtaisivat rauhaan.

    ”Odotamme, että Ukraina ja Euroopan maat ottavat asian rakentavasti vastaan, eivätkä yritä luoda esteitä ja häiritä orastavaa prosessia provokaatioilla ja kulissien takaisella toiminnalla”, Putin sanoi.

    Putin intoutui myös mielistelemään Trumpia. Putin muun muassa väitti, ettei Ukrainan sota olisi koskaan alkanut, jos Trump olisi ollut vuonna 2022 presidentti Joe Bidenin sijaan.

    Trump sanoi soittavansa pian sotilasliitto Naton edustajille, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyille ja muille olennaisille tahoille neuvotteluissa keskustelluista asioista. Politico-lehden mukaan puhelinkeskusteluja sovittiin pian sen jälkeen, kun Trump oli astellut lavalta.

    ”Päätös on loppujen lopuksi heidän”, Trump sanoi.

    Trump sanoi tiedotustilaisuuden lopussa, että hän toivoo tapaavansa Putinin pian uudelleen.

    ”Ensi kerralla Moskovassa”, Putin ehdotti Trumpille.

    Sekä Trump että Putin poistuivat Alaskasta noin tunti tiedotustilaisuuden päättymisen jälkeen. Euroopan johtajat ovat pysyneet vielä aamulla hiljaisina tapaamisesta ja sen mahdollisista tuloksista.

    Trump kertoi yhdysvaltalaiskanava Fox Newsin haastattelussa, että hän ja Putin olivat tapaamisessa yhtä mieltä monista asioista ja sopuun pääseminen on nyt kiinni Zelenskyistä.

    ”Yksi tai kaksi melko merkittävää (neuvoteltavaa) asiaa, mutta uskon niissä päästävän sopuun”, Trump sanoi haastattelussa.

    ”Nyt sen (sopimuksen) tapahtuminen on kiinni presidentti Zelenskyistä”, hän jatkoi.

    Trump sanoi haastattelussa, että seuraavaksi olisi tarkoitus sopia Putinin ja Zelenskyin tapaamisesta, johon Trumpkin mahdollisesti ottaisi osaa.

    ”Sen toteutumiselle on melko hyvät mahdollisuudet”, Trump arvioi.

    Trump ei aluksi avannut tarkemmin, mistä neuvotteluissa sovittiin, mutta myöhemmin haastattelussa hän myönsi, että hän ja Putin keskustelivat ja olivat pitkälti yhtä mieltä monista asioista liittyen alueluovutuksiin ja Ukrainan turvatakuihin.

    Trump sanoi, ettei aio pohtia lähiaikoina mahdollisia Venäjälle ja sitä tukeville maille asetettavia pakotteita. Trump uhkasi aiemmin asettaa kyseisiä pakotteita, jos aselepoa Ukrainassa ei synny.

    ”Sen vuoksi, mitä tänään tapahtui, minun ei tarvitse pohtia sitä. Minun täytyy ehkä pohtia sitä kahden tai kolmen viikon päästä, mutta nyt sitä ei tarvitse pohtia. Tapaaminen sujui erittäin hyvin”, Trump kommentoi pakoteasiaa haastattelussa.

    Trump antoi haastattelunsa konservatiivikanavalle heti Alaskan-tapaamisen jälkeen.

    Trump ja Putin tapasivat Alaskan osavaltion Anchoragen kaupungissa Yhdysvaltain maa- ja ilmavoimien Elmendorf-Richardsonin tukikohdassa.

    Presidenttien neuvotteluihin osallistui tulkkien lisäksi maiden ulkoministerit Marco Rubio ja Sergei Lavrov sekä Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoff ja Putinin neuvonantaja Juri Ushakov.

    Aiempien mediatietojen mukaan Venäjä on muun muassa vaatinut aselevon ehdoksi, että Ukrainaa luovuttaa hallussa pitämiään alueita Venäjälle. Myös Trump on arvioinut aiemmin, että alueita tullaan "vaihtamaan" aselevon saavuttamiseksi.

    Trump sanoi ennen Alaskan-tapaamisen alkamista, että Putinin kanssa on tarkoitus keskustella alueiden luovuttamisesta, mutta Ukrainan on Trumpin mukaan annettava tehdä päätös asiasta.

    Trump sanoi myös ennen tapaamista, että Yhdysvallat voisi olla mukana Euroopan maiden kanssa antamassa jonkinlaisia turvatakuita Ukrainalle. Sotilasliitto Naton kautta tämä ei Trumpin mukaan kuitenkaan onnistu.

    Zelenskyi julkaisi perjantai-iltana videopuheen vain muutamaa tuntia ennen Putinin ja Trumpin tapaamista. Zelenskyi kertoi Venäjän jatkaneen iskuja Sumyn, Dnipron, Zaporirzhzhjan, Hersonin ja Donetskin alueilla Ukrainassa.

    ”He tappavat myös neuvottelupäivänä. Se kertoo paljon”, Zelenskyi sanoi puheessaan.

    Zelenskyin mukaan Ukraina on valmis tekemään paljon töitä sodan päättämiseksi. Hän toivoi Yhdysvaltojen ottavan voimakkaan kannan neuvotteluissa.

    ”Turvatakuita tarvitaan. Kestävää rauhaa tarvitaan erittäin paljon. Kaikki tietävät keskeiset päämäärät”, Zelenskyi sanoi.

    Tehokkaita päätöksiä varten tarvitaan Zelenskyin mukaan tapaaminen, jossa olisi vähintään Ukrainan, Yhdysvaltojen ja Venäjän johtajat.