RUOTSINKYLÄN TUTKIMUSMETSÄ
Metsäntutkimuslaitos on
toiminut Tuusulan Ruotsin-
kylässä vuodesta 1923 lähtien.
1920- ja 30-luvulla kokeita
oli eri-ikäisten ja eri aikaan
koulittujen taimien käytöstä,
eri tavalla lajiteltujen kuusen
taimien kehityksestä sekä
männyn kylvömenetelmistä.
Ulkomaisia puulajeja ja
ulkomaista alkuperää
edustavia taimia alettiin viljellä 1930-luvulla.
Metsäpuiden jalostus alkoi Ruotsinkylässä vuonna 1948. Jo sitä ennen oli kokeiltu
visakoivun ja lehtikuusien
lajiristeytyksiä sekä liuska-
lehtisten koivujen ja leppien
periytyvyyttä.
Parhaimpien puuyksilöiden eli pluspuiden kasvullinen
monistaminen ja tallentaminen puukokoelmiin alkoi 1950-
luvulla.
Lämpösumman ja päivän-
pituuden vaikutuksia eri
alkuperien kasvurytmiin alettiin tutkia vuonna 1993
valmistuneessa kasvi-
huoneessa.
Nykyisin kenttäkokeissa
tutkitaan muun muassa
rauduskoivun sopeutumista
ilmastonmuutokseen, juuri-
käävän leviämistä sekä
kenttäkerroksen kulumista
virkistyskäytön vuoksi.
Kukkimista ja
lisääntymistä on tutkittu yli 80 vuotta siemensato-
tutkimuksilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
