Video: Vanhat tutut hiekkarannat paljastuvat ruokojen alta

Lillvikin lahden talkoolaiset keräsivät järviruokoa merestä heinäkuun lopulla. Kuvassa vasemmalta oikealle: Marjatta Ikäläinen, Heikki Koskinen, ja Raija Ikäläinen, kaislaleikkuria veneessä käyttävät Pasi Karvinen ja Tryggve Forssell, toisessa veneessä Mikko Hietarinta. Kuva: Markku Vuorikari

Kaislaleikkuri säksättää tasaisesti katkoessaan ruovikkoa kaistale kerrallaan. Tuuli kuljettaa rantaa kohti kaislapaakkuja, jotka vedetään maalle haravilla.

Maisema muuttuu nopeasti. Jo runsaan tunnin kuluttua kaislikko on poissa ja näkymä avartunut.

"Leikkuu sujuu nopeasti, kerääminen on toinen juttu. Tämä oli pieni urakka. Tuota saarien väliä avatessa työtä oli valtavasti enemmän", kertoo Lillvikin suojeluyhdistyksen aktiivi Riitta Hietarinta ja osoittaa lahden suulle.

Kahden saaren, Pikku- ja Iso-Niklan, umpeen kasvanut väli heikensi Lillvikin lahden virtausta. Kun ruovikko siivotaan vuosittain pois, virtaus ja veden laatu ovat parantuneet selvästi. Saarien toisella puolen kulkevasta voimakkaasta virtauksesta osa kiertää nyt Lillvikin lahden kautta.

"Osa asukkaista on saanut jo palautettua esiin hiekkarantoja", Hietarinta sanoo.

Lillvikin lahti on yksi Nauvon alueen suurimmista merenlahdista Paraisilla. Se ulottuu monen kylän alueelle, missä asuu sekä vakituisia että vapaa-ajan asukkaita yhteensä kolmisen kymmentä. Lisäksi alue on suosittu kalastuspaikka.

Riitta Hietarinnan lapsuudesta asti tuntema lahti oli vuosien kuluessa kaisloittunut ja liettynyt paikoin käyttökelvottomaksi. "Rantaviiva pakeni koko ajan kauemmas."

Rekisteröimätön suojeluyhdistys perustettiin vuonna 2012 lahden viihtyisyyden ja virkistyskäytön parantamiseksi. Yhdistys on järjestänyt alueella jo useita talkoita.

Kaislaa on leikattu myös jään päältä pakkasilla, jolloin ne on helppo hävittää polttamalla. Kesällä koottu kaisla kompostoidaan.

"Tarkoitus on kerätä kaikki kaisla, ettei se ajelehdi kenenkään harmiksi", Hietarinta sanoo.

Raivausta jatketaan yhä. Tavoitteena on saada kaislikko katoamaan rannoilta ja saarien välisestä väylästä. "Lahdella on monta käyttöä. Meille se on ensisijaisesti uimapaikka, joka halutaan pitää uimakelpoisena."

Toiveissa on myös, että paikalliset viljelijät innostuisivat perustamaan kosteikkoja lahteen laskevien ojien suille.

Lillvikin suojeluyhdistys on hankkinut julkisen tuen avulla välineistöä, joka edesauttaa tehokasta rantavesistä huolehtimista. Vuonna 2014 hankittuihin kaislaleikkuriin ja keräilyharavaan yhdistys sai 75 prosenttia tukea Euroopan maaseudun kehittämisrahastosta. Loput investoinnista sekä veneen ja perämoottorin yhdistys rahoitti pankkilainalla ja yksityisin takauksin. Omarahoitusosuutta on saatu katettua keräämällä varoja sekä yhdistyksiltä että vesiosuuskunnalta.

Tukea saariston ympäristön hoitoon on antanut myös ely-keskus.

"Ilman avustuksia ja julkista tukea investoinnit eivät olisi olleet mahdollisia", toteaa yhdistyksen puheenjohtaja Marjatta Ikäläinen.

Viime vuonna maisemanhoidon asiantuntija Riitta-Liisa Pettersson Pro Agria Suomen Talousseurasta laati lahdelle suunnitelman virkistyskäytön parantamiseksi Kylärannat saaristossa -hankkeessa. Samalla saatiin neuvoja toimiin sekä rahoituksen hankkimiseen.

Juttu on tehty yhteistyössä Maa- ja kotitalousnaisten keskuksen kanssa osana Ruokahukka ruotuun, katse vesistöihin -hanketta.