60-VUOTIAS Lihanhankinta heti yhteen osuuskuntaan
Lihanhankinta on saatava yhteen osuuskuntaan. Lihatalojen keskinäisen kilpailun takia lihantuottajat ovat hävinneet tuottajahinnoissa kymmeniä miljoonia vuodessa, MTK-Keski-Suomen puheenjohtaja Jukka Kauppinen sanoo.
Tukien merkitys viljelijän taloudessa vähenee kaiken aikaa, kustannussäästöjä on vaikeaa löytää. Kannattavuuden parantamiseksi ainoa keino on saada lisää hintaa markkinoilta.
”Jos 400 gramman jauhelihapakettiin laitettaisiin 40 senttiä lisää hintaa, ja se kaikki tulisi tuottajalle, se riittäisi” Kauppinen laskee.
Suomen hintoja verrataan aina EU:n keskihintaan. 70-kiloinen maitorodun välitysvasikka maksaa Kauppisen mukaan EU:ssa 90 euroa, Suomessa 190 euroa.
Naudanlihan hintaa pitäisi korottaa 80–90 senttiä kilolta, jotta Suomessa päästäisiin edes EU:n keskihintaan.
Kauppinen ei halua ottaa miltään viljelijäryhmältä mitään pois. Jos lihan- tai maidontuottaja saa lisää, hän voi ostaa tuotantopanoksia entistä enemmän. Siitä hyötyisi jopa Valtran traktoritehtaan duunari.
”Ikävää, jos sianlihantuottaja pärjää vain siksi, että viljan hinta laskee.”
Maitokiintiöiden poiston suurin ongelma on, miten jaetaan maidon pohjoinen tuki. Suureen tuotannon lisäykseen Kauppinen ei usko.
Kauppinen ihailee maitopuolen systeemiä. Samanlaatuisesta maidosta saa saman hinnan olipa navetassa viisi tai 200 lehmää.
Lihapuolella parttilisä voi pahimmillaan olla kymmeniä senttejä kilolta.
EU-tukien maksatuksen siirtäminen kevääseen aiheuttaa monille tiloille maksuvaikeuksia. Kauppinen kysyy, onnistuisiko viljelijän siirtää veronmaksua pelkällä ilmoitusmenettelyllä.
Eläinten hyvinvointimääräyksissä on isoja eroja jo Suomen ja Ruotsin välillä, suomalaisten häviöksi.
Kauppinen asui 13-vuotiaaksi asti Helsingin Kruunuhaassa. Pääkaupunkiseudun 1,5 miljoonan ihmisen jätevesistä puhdistamattomina Itämereen valahtaa joka vuosi määrä, joka vastaa 75 000 sian lantaa.
Kotitilaa Hankasalmella Kauppinen isännöi virallisesti liki 30 vuotta. Nyt tytär jatkaa lihakarjan kasvatusta ja myy osan lihasta suoraan kuluttajille.
Merkkipäivänään sunnuntaina 10.11. Kauppinen ei juhli. Hän jännittää iltaraveissa oman hevosen ensimmäistä starttia.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
