Lomituksissa perataan laki ja tehdään maakuntamalli
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula vakuuttaa, ettei maatalouslomituksen lisäsäästöihin ole tarvetta ainakaan toistaiseksi.
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula lupaa sujuvaa lomahallinnon muutosta. Kuva: Kari SalonenMaatalouslomituksiin ei liity säästövaateita, kun työryhmä lähiviikkoina ryhtyy luomaan maakunnallista hallintoa lomituspalveluihin.
"Tiedossani ei ole, että valtiovarainministeriö toisi uusia säästöesityksiä", perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) sanoo.
Satavarmasti Rehula ei lupaustaan anna. Hallitus käy syyskuussa alussa budjettiriiheen.
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) asettaa työllisyyden kohentamisen hallituksen kärkihankkeeksi. Julkinen talous ei parane ilman sitä.
"Olemme muuten uusien leikkausten edessä", Orpo sanoi MT:lle tiistaina.
Rehula haluaa työryhmän perkaavan koko lomituspalvelulain sisällön samalla, kun työryhmä tekee valmiin lakiesityksen uudesta hallinnosta.
Lomituspalvelulaki läpikäytiin jo vuoden alusta voimaan tullutta lakia valmisteltassa. Silloinen työryhmä sai kahteen otteeseen lisätehtävää säästöistä. Niitä toteutetaan.
Neuvotteleva virkamies Annika Parsons johtaa työryhmää, joka selvittää lomitusten maakunnallista hallintoa. Ryhmä aloittaa työnsä viikon päästä.
Hallinto siirretään kunnilta maakuntien vastuulle vuoden 2019 alusta. Muutos on osa hallituksen maakuntauudistusta.
Rehula sanoo antavansa työryhmälle vapaat kädet. Hän ei aio puuttua sen työhön, ainakaan ennen lakiesityksen loppuhiontaa. Mielipiteitään ministeri ei nyt kerro. Poliittista ohjausta on hallitusohjelman kirjaus lomitushallinnon muuttamisesta. Eduskunnan evästi selvitettävää päättäessään lomituspalvelulain.
"Työryhmä katsoo siis koko lomituspalvelulain sisällön", Rehula evästää.
Maatalouslomituksissa siirrytään 18 maakunnallisen toimijan malliin. Nyt lomituksia järjestää 44 kunnan vastuulla olevaa paikallisyksikköä.
Työryhmä ottaa kantaa lomitusten kilpailutukseen sekä yksityisten yritysten ja maakunnallisen toimijan osuuteen. Yhtiöitetäänkö se, mikä rooli on esimerkiksi palvelusetelillä.
Lomansaajia huolestuttaa toimivien lomitusten saanti isoissa maakuntien yksiköissä. Rehula kuittaa huolten perustuvan lukuisiin huhuihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
