Pirkanmaalla 100 000 ihmistä on jättänyt koronarokotteen ottamatta – "Nuoret ja keski-ikäiset aikuiset voivat ajatella olevansa haavoittumattomia"
Suuri rokottamattomien osuus tulee vaikuttamaan vielä pitkään sekä sairaalan että muun yhteiskunnan toimintaan, johtajaylilääkäri sanoo.
Etenkään 16–39-vuotiaiden ensimmäisen rokotuksen osuus ei ole kasvanut kuluneen viikon aikana Pirkanmaalla. Kuva: Sanne KatainenPirkanmaalla noin 100 000 ihmistä on jättänyt koronarokotteen vielä ottamatta, alueen sairaanhoitopiiri tiedottaa. Tähän mennessä 83 prosenttia yli 12-vuotiaista pirkanmaalaisista on saanut ensimmäisen koronarokotteen. Toisen rokotteen on saanut 60 prosenttia.
Etenkään 16–39-vuotiaiden ensimmäisen rokotuksen osuus ei ole kasvanut kuluneen viikon aikana.
"Meille jää Pirkanmaalla noin 100 000 rokottamatonta, ellei kiinnostus ja into rokotuksia kohtaan kasva. Näin suuri rokottamattomien osuus tulee vaikuttamaan vielä pitkään sekä sairaalan että muun yhteiskunnan toimintaan. Kahden rokotuksen avulla voi sen sijaan elää lähes normaalia elämää, kun yhteiskuntaa avataan", johtajaylilääkäri Juhani Sand Taysista sanoo.
Tällä hetkellä sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä ei uhkaa kriittisesti sairaiden potilaiden hoitoa. Koronan aiheuttamat tehohoitojaksot ovat kuitenkin niin pitkiä, että ne vaikuttavat sairaalan normaaliin toimintaan.
Kesän ja syksyn aikana Taysissa on hoidettu yli sataa henkilöä koronan takia. Taysissa syyskuussa hoidossa olleista kellään ei ole ollut kahta rokotetta. Sairaalahoitoa tarvinneiden joukossa on ollut varsin nuoria aikuisia.
"Nuoret ja keski-ikäiset aikuiset voivat ajatella olevansa haavoittumattomia. Näin ei kuitenkaan koronan kohdalla ole. Asian dramaattisuutta lisää se, että tässä on kyseessä rokotteella täysin estettävissä oleva vaikea sairaus. Rokotteella voi suojata itsensä ja perheensä. Lisäksi voi turvata yhteisen terveydenhuoltomme toimivuutta. Meillä on paljon myös muita vakavasti sairaita potilaita, jotka tarvitsevat sairaalan hoitoa", toteaa ylilääkäri Jaana Syrjänen Taysista.
Koronan ilmaantuvuus Pirkanmaalla oli viime viikon päättyessä 116 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kuluneiden kahden viikon ajalta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

