Talvi alkaa koko maassa tällä viikolla
Keskiviikkona eteläänkin sataa lunta.
Ensilumi peittää maan sääennusteen mukaan ja tilastollisestikin loka-marraskuun vaihteessa eli tällä viikolla. Kuva: Markku VuorikariErinäköisiä sateita saadaan alkuviikolla eri puolilla maata, mutta lunta tupruttaa etelämpänäkin keskiviikosta alkaen.
Ilmatieteen laitoksen mukaan silloin alkaa etelässäkin terminen talvi eli vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi nollan alapuolelle. Viimeksi talvi alkoi näin aikaisin vuonna 2002.
Ensilumi taas on vähintään yhden senttimetrin paksuinen lumikerros havaintoasemalla kello kuudelta aamulla. Usein ensilumi ehtii kuitenkin sulaa ennen varsinaisen lumipeitteen tuloa.
Tänä vuonna Suomen ensimmäinen ensilumi satoi Sallaan, Pelloon ja Kolariin 17. lokakuuta.
Etelään ensilumi sataa tilastollisesti loka-marraskuun vaihteessa ja maan keskiosassa lokakuussa. Pysyvä lumipeite tulee noin kuukauden myöhemmin. Rannikkoseudut ovat pisimpään lumettomina.
Ilmatieteen laitos varoittaa tänään huonosta ajokelistä eri puolilla maata. Tiet ovat kuuraisia ja jäisiä useissa maakunnissa ja lunta ja räntää sataa monin paikoin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
