Bensiinin hinta pysynyttasaisena, polttoöljyn laskenut
Bensiinin sekä dieselin hinta on pysynyt varsin tasaisena viime vuoden alusta lähtien. 95E10-bensiinin kuukausittainen keskihinta on vaihdellut 1,59:n ja 1,66 euron välillä litralta.
Torstaina bensiini maksoi polttoaine.netin hintaseurannan mukaan 1,64 senttiä litralta.
Polttoöljyn hinnat ovat hieman laskeneet viime vuodesta. Hinta on runsaan euron litralta, viime vuonna 1,10–1,20 euroa.
Maatiloilla öljyä kuluu paljon näinä viikkoina, kun viljaa puidaan ja kuivataan.
Polttoaineiden hinnat seurailevat raakaöljyn hintavaihtelua, joka on kohtalaisen vakaata verrattuna vuosien 2008–09 hurlumheihin.
Tiistaina hinta painui 9 kuukauden pohjalukemiin. Brent-öljyn hinta aleni 103 dollariin tynnyriltä (159 litraa), kun Opec-maiden tuotanto kasvoi puolen vuoden huippuun.
Keskiviikkona hinta taas lähti pieneen nousuun, kun Irakin ja Libyan levottomuudet lisäsivät epävarmuutta tarjonnasta, Nordea kertoo.
Maailman energiajärjestö EIA alensi keskiviikkona kuukausiraportissaan öljyn kysynnän kasvuennustetta tänä vuonna tasan miljoonaan tynnyriin päivässä, kun se aiemmin ennusti 1,3 miljoonan tynnyrin kasvua.
Pienentyminen johtuu maailman talouden odotettua huonommista kasvunäkymistä.
Kaikkiaan öljyä ostetaan 93 miljoonaa tynnyriä päivässä.
USA:n öljyvarastot kääntyivät EIA:n mukaan kasvuun, mutta muuten öljyn kysyntä pysyy vaimeana.
Ensi vuonna öljyn kysynnän kasvu nousee taas 1,3 miljoonaan tynnyriin päivässä talouden piristyessä.
Maailman kolme suurinta raakaöljyn tuottajaa viime vuonna olivat Saudi-Arabia, Venäjä ja Yhdysvallat. Yhdysvaltain tuotanto 13 prosenttia edellisvuodesta liuskeöljyn vuoksi.
IEA arvioi liuskeöljyn tuotannon leviävän Yhdysvaltojen ja Kanadan ulkopuolelle tämän vuosikymmenen aikana.
Yhdysvaltain liuskeöljyn tuotannon ennustetaan peräti kaksinkertaistuvan vuosikymmenen loppuun mennessä viiteen miljoonaan tynnyriin päivässä, Öljyalan keskusliitosta kerrotaan.
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
