Vihreä valta
Hallitus sopi Itä-Suomen vaalipiirien rajojen piirtämisestä uudelleen. Pitkään vatvottu ratkaisu syntyi, kun vihreät koplasi hallituksessa vaalipiirirajat yhteen talouspoliittisen paketin kanssa. Kun vaalipiirit piirrettiin vihreiden karttaharjoituksen mukaisesti, voidaankin ryhtyä veronkorotuksiin.
Valtapolitiikka on joskus hyvin raadollista, minkä tämäkin tapaus osoitti.
Itä-Suomen vaalipiireille piti tehdä jotain, se on selvä. Nyt päätettiin yhdistää Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiirit sekä toisaalla Etelä-Savon ja Kymen vaalipiirit.
Alueen maakuntaliitot ja kansanedustajat lähes laidasta laitaan olivat toisenlaisen ratkaisun kannalla. Olisi ollut loogista yhdistää Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo ja Mikkeli. Näin olisi muodostunut Itä-Suomen vaalipiiri, joka olisi ollut maantieteellisesti, toiminnallisesti ja historiallisesti perusteltu.
Suomessa on ollut perinne, jonka mukaan vaalipiirien rajoista sovitaan konsensus-hengessä. Nyt hallitus saneli vaalipiirien rajat ottamatta huomioon alueiden ääntä. Hallitus antautui vihreiden taskulaskinmiesten kiristykselle.
Kovin suurta päättäväisyyttä hallitus ei silti osoittanut. Suurin vaalipiiriongelma eli Uudenmaan vaalipiirin jakaminen jäi edelleen toteuttamatta. Pääministeri myönsi avoimesti heikkoutensa sanomalla, että nämä uudistukset ovat sitten tässä.
Ratkaisussa näkyi jälleen kerran, miten vähäinen SDP:n vaikutusvalta on nykyisessä hallituksessa. Kokoomus ja vihreät tuskin muistavat, että hallituksessa on sellainenkin puolue kuin demarit.
Ei muisteta, kun ei ole tarvetta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
