Suojelijoiden tavoitteena lopettaaturkistarhaus maailmasta
Eläintensuojelijoiden lopullinen päämäärä on saada tarhaus loppumaan koko maailmasta. Siinä turkisten suurtuottaja Suomi voisi toimia tiennäyttäjänä, toteaa Eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja ja eläinlääkäri Kati Pulli.
”Tarhauskieltoja tulee muistakin EU-maista”, Pulli huomauttaa.
Pulli on mukana maa- ja metsätalousministeriön työryhmässä valmistelemassa uutta turkiseläinten suojeluasetusta.
”Yritän saada sinne mahdollisimman tiukat säädökset ja kuntoon vähintään maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnössään luettelemat asiat kuten tilat, virikkeet ja jalkaviat. Asetus pitää myös saada muiden Pohjoismaiden tasolle eli ketuille hiekkapohja.”
Juuri Pulli laittoi alulle kansalaisaloitteen, jolla vaadittiin turkistuotannon lopettamista Suomesta. Historian ensimmäinen lakimuutokseen tähtäävä kansalaisaloite keräsi lähes 70 000 nimeä ja sitä käsiteltiin tänä keväänä eduskunnassa sekä avoimin että suljetuin ovin.
Pulli on iloinen siitä, että aloite toi eduskunnan ja suurenkin yleisön tietoon eri puolia tarhauksesta.
Hän ei ole keräämässä uutta kansalaisaloitetta asian pitämiseksi pinnalla.
”En usko, että sillä saataisiin mitään lisähyötyä aikaan. Voi olla, että jonkun seuraavan eduskunnan aikana asiaa käsitellään uudelleen.”
Istuvan eduskunnan äänestyksessä Pullin yllättivät keskustaedustaja Aila Paloniemi ja myös kokoomuksen Pertti Salolainen, Jaana Pelkonen, SDP:n Maria Guzenina-Richardson ja Saara Karhu sekä perussuomalaisten Pertti Virtanen.
Sitä Pulli ei osaa sanoa, vähentääkö eduskunnan päätös esimerkiksi turkistarhojen salakuvausta.
”En tiedä, se puoli aktivismia ei ole minun hallussani.”
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
