perjantaivieras Karoliinien hauta

Tietokilpailukysymys, joka samalla on kompakysymys: Missä on suurin suomalaisten sotilaiden hauta?

Vastaus: Ruotsin ja Norjan rajalla Storvallenissa. Haudassa on yli 2 000 sotilasta, joista suurin osa suomalaisia. Siviilitermillä sanoen haudassa on tuhansia talonpoikia.

Kuten ehkä tiedätte, sotaretkissään epäonnistunut kuningas Kaarle XII yritti viime toimenaan valloittaa Norjan. Kuningas itse komensi eteläistä armeijakuntaa, Armfelt Trondheimin seudulla majaillutta pohjoista armeijakuntaa. Kun Kaarle XII sitten kaatui Fredriksstenin linnoituksen edustalla, sai Armfelt viikkojen viiveellä käskyn vetäytyä Ruotsin puolelle.

Marssi yli tunturien alkoi Norjan Tydalenista vuoden viimeisenä iltana 1718. Tavoitteena oli Ruotsin puolen Handöl. Mukana oli koko kalusto tykkejä myöten. Oppaaksi pakotettu norjalainen valitsi joko kokemattomuuttaan tai tahallisesti jokilaakson sijasta suoran marssireitin yli tunturin. Väitetään myös, että päätös suorasta reitistä yli tuntureiden oli Armfeltin. Oli kova pakkanen ja nousi ankara luoteismyrsky, joka puhalsi kolme päivää yhtä soittoa. Armfeltin joukkojen suuruudeksi kirjataan noin 7 000 miestä, joista rullaluetteloiden mukaan 3 450 kuoli tuntureille tai Ruotsin puolen kyliin. Lisäksi kuoli muuta väkeä, esimerkiksi tykkirenkejä, joten kaikkiaan kuolleita

oli 3 700.

Kerrotaan, että hevoset, tykit ja miehet jäätyivät Jäämereltä puhaltavassa tuulessa paikoilleen tuntureille pystyasentoon. Ja nekin, jotka aikansa harhailtuaan pääsivät Ruotsin puolelle talojen lämpimään, lyyhistyivät tupiin, kun kylmän hyhmettämä veri sulaessaan aiheutti veritulppia ja tukki suonet. Monilta henkiin jääneiltä jouduttiin amputoimaan jalkoja tai käsiä.

Mitä teki paikallinen väestö seuraavana keväänä? Joko käskettyinä tai inhimillisyyden ohjaamina he keräsivät kuolleiden ruumiita keväällä ja kokosivat ne laajaan joukkohautaan. Millaiseen? Tuskin tällaiselle vainajien määrälle lapiolla kaivettiin hautaa. Yhden kertomuksen mukaan tuntureilla oli pieni joki, joka virtasi kattilamaisen painanteen läpi. Joki ohjattiin toisaanne ja tuohon valtavaan kattilakuoppaan koottiin ruumiit, jotka peitettiin soralla. Niistä tuli lopulta kumpu, joka aikojen kuluessa maatui vatimaiseksi notkelmaksi. Tämä on siis yksi kertomus asiasta, josta ei ole kunnollista arkistotietoa.

Toisen kertomuksen mukaan hautapaikaksi olisi valittu joku kivetön, multava tunturin laki, johon kaivettiin valtava kuoppa, jonka reunat paalutettiin alhaalta laaksosta vedetyillä kuusitukeilla. Sen päälle luotiin perinteinen ”kuningaskumpu”, joka aikojen kuluessa vajeni viisi metriä syväksi ja 50 metrin läpimittaiseksi lammeksi. Karoliinien hauta koottiin siis keväällä 1719.

Mutta mikä tässä on totta, missä hauta oikeasti sijaitsee?

Yksi ensimmäisiä, joka kiinnostui näistä kysymyksistä, oli Heikki Klemetti, kansallistunteen läpitunkema kuoronjohtaja, joka puhui ensimmäiset kymmenen vuottaan äitinsä kanssa ruotsia. Korostettakoon, että Klemetti ymmärsi täydellisesti ruotsia. Kesällä 1914 hän oleskeli tarkoituksella Storvallenin kylässä ja opastutti itsensä Karoliinien haudalle. Opas sanoi paikan nimeksi Järvbacksvallen.

Klemetti pystytti paikalle tuomansa muistoristin ja veisasi yksinään virren sotilaiden muistolle. Suomeen tultuaan hän rupesi puuhaamaan paikalle muistopatsasta. Ensimmäinen maailmansota oli kuitenkin alkanut ja asia hautautui isompien alle.

Jonkin ajan kuluttua ruotsalaiset lehdet julkistivat uutisen, että ”Lapplandska fjällkarlanas klubb” oli pystyttänyt patsaan tuntureille karoliinien muistoksi. Storvallenin tuttu isäntä kertoi Klemetille kirjeessä, että patsas on 2,5 kilometriä väärässä paikassa, ei karoliinien haudalla. Loppu tarinasta jää toiseen kertaan…

Kerrotaan,

että miehet

ja hevoset

jäätyivät

Jäämereltä

puhaltavassa

tuulessa paikoilleen

pystyasentoon.

Avaa artikkelin PDF