
Sateinen sää toistaa itseään, mutta aurinkokin pilkahtelee – ei paikkakuntaa ilman vettä tänään
Matalapainetoiminta on aktiivista ja seuraavat päivät ovat sateisen vaihtelevia. Aivan toivoton tilanne ei ole, sillä pilvikatto on varsin rikkonainen ja aurinko pilkahtelee varsinkin sadekuurojen välillä.Tänään keskiviikkona ei taida maassamme olla paikkakuntaa, jossa ei tule lainkaan vettä. Aurinko pääsee kuitenkin pilkahtelemaan sadekuurojen välistä, mutta maan keskivaiheilla pilvisyys on tuhdeimmillaan ja taivas synkeimmillään. Sateen kastelemilla alueilla kosteus on lisääntynyt sen verran, että yöllä sumujen ja utujen muodostuminen on todennäköistä.
Torstaina tilanne on varsin tämänpäiväisen kaltainen, mutta iltapäivällä lännestä alkaa levitä kuivempaa ilmaa ja taivas selkenee paikoin yöksi, mutta samalla sumujen ja utujen mahdollisuus kasvaa säteilyjäähtymisen vuoksi.
Perjantaina aamuyöllä uusi matalapaine saapuu lännestä maan eteläiseen puoliskoon, mutta Lapissa päivä vaikuttaa enimmäkseen poutaiselta.
Sateiden seassa on myös ukkosta, enimmäkseen tänään keskiviikkona ja uudestaan perjantaina.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



