Onko porosta tullut kaikkiruokainen?
Taannoisessa Rovaniemen poroparlamentissa pohdittiin muun muassa sitä, kuinka porojen ylilaidunnus eli luonnon sietokyvyn ylittävä porojen määrä olisi säädeltävä.
Tähän vastasi esitelmöijänä ollut Akatemian tutkija, että ei ole syytä säädellä porojen määrää. Hänen tutkimuksensa olivat osoittaneet, että ylisuuri poromäärä tasoittaa ilmaston muutoksen seurauksia.
Tässä tutkija oletti, että pohjoisessa on ilmasto lämmennyt siinä määrin, että luonnollinen porojen ruokana ollut kasvullisuus on vähentynyt.
Tutkija päätteli, että taajat porolaumat syövät suihinsa kaikki tulokaskasvit, jotka ilmaston muutoksen myötä ovat siirtyneet pohjoisen porolaitumille. Sillä tavalla ilmaston muutoksen seuraukset torjuttaisiin poronhoitoalueella.
Lähes puoli vuosisataa poronhoitoalueella asuneena ällistyin tutkijan esityksestä. En tosin ollut kuulemassa, mutta muun muassa Lapin Kansa uutisoi asiasta.
Meillä olen todennut, että nälkäiset porot syövät lähes kaiken kasvimaan ja pihan kasveista. Ihan kaikki ei kuitenkaan kelpaa. Ne kasvit, joita käytän mausteina kuten tilli ja lipstikka eivät maistu porolle. Oikeastaan ne eivät haistu, sillä siten poro valikoi ruokansa.
Myrkylliset kasvit, kuten pohjolan ukonhattu, eivät haise poron ruualle, mutta mansikan lehdet ovat herkkua. Yleensä Ranunculaceae-heimon kitkerät leinikit ja kullero ovat myös vaihtelevasti myrkyllisiä.
Syödyt kasvit voivat jatkaa kasvua, jos niiden juurakkoja tai itiöitä on jäänyt paikalle. Tästä voin päätellä, että porojen paljaaksi jäkälästä kaluamat kumpareet tulevat kymmenessä vuodessa jäkälöitymään, jos poromäärää ainakin tilapäisesti pienennetään.
Tulokaskasvit eivät välttämättä ole tulokkaita, vaan ne ovat niitä, joiden kasvutilalle ne ovat asettuneet jäkälikön hävittyä. Sellainen on tehostetun metsänhoidon vaatimille auratuille rinteille tullut yleisin heinä, metsälauha (Deschampsia flexuosa).
Metsälauha on metsissä laajalle levinnyt ja hakkuuaukioilla kasvava hento tuulipölytteinen heinäkasvi. Se on monivuotinen, ja sen talvehtivaa lehtirypästä olen nähnyt porojen kaivelevan lumen alta syödäkseen. Siinä samalla on tallautunut pilalle aukealle noussut männyntaimisto.
Eelis Pulkkinen
Ylitornio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
