Tiekirkoissa yli 250 000 kävijää
Noin 270 tiekirkkoa ympäri Suomen piti ovensa avoinna kesällä. Kirkoista lähes puolet tilastoi kävijänsä, joita kertyi yhteensä 253 500.
Kävijät tilastoineista kirkoista suosituin oli edellisvuosien tapaan Turun tuomiokirkko, jossa vieraili lähes 55 000 kävijää. Keskimäärin vierailijoita oli kirkkoa kohden noin 2 000, mutta luvut vaihtelivat muutamasta kymmenestä tuhannesta alle sataan. Kokonaisuudessaan tiekirkkojen kävijämääräksi arvioidaan noin 350 000 ihmistä.
Suosituimpien joukkoon nousi uutena Mäntän kirkko, joka viisinkertaisti kävijämääränsä yli 10 000:een.
Suosion taustalla oli Mäntän kuvataideviikkoihin kuulunut taideteos.
Kuvataiteilija Kaarina Kaikkosen Totuuden henki -teos koostui erivärisistä kauluspaidoista, jotka roikkuivat värikkäänä tekstiilihuntuna kirkon tornista. Käytetyt paidat oli kerätty Mänttä-Vilppulan asukkailta.
Taideteos herätti niin ihastusta kuin vihastustakin. Mänttä-Vilppulan kirkkoherra Manta Jutila iloitsee kirkon saamasta suosiosta ja kiittää kirkkoneuvostoa, joka ennakkoluulottomasti päätyi tilaamaan teoksen.
”Näyttää siltä, että erilaiset elämykset ja tapahtumat innostavat poikkeamaan kirkkoon. Kesällä 2013 koettiin vastaavanlainen kävijämääräennätys Kerimäen kirkossa, jossa järjestetty Vaivaisukko-näyttely keräsi noin 10 000 kävijää”, kertoo tiekirkkoja koordinoiva kehittämispäällikkö Jari Kupiainen.
”Silti tärkeintä ei ole kävijöiden määrä vaan se, että ihmiset löytävät tiekirkkoihin, saavat niissä vaihtoehtoisen, arvostamansa taukopaikan ja että seurakunnat kesä kesän jälkeen haluavat avata kirkkojensa ovet”, Kupiainen sanoo.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
