Isän kuolemastaon vaikea puhua
Mun isäni on avaruusmies on nuortenkirja, jossa on huumoria, mutta myös vakavaa asiaa.
Kirja kertoo 12-vuotiaasta Aleksi-pojasta, joka matkustaa laivalla Jonni-serkkunsa luokse saaristoon. Satamassa Aleksi kuitenkin muistaa, että talvikaudella laiva lähtee vasta vuorokauden kuluttua. Niinpä Aleksi ja Shurka-niminen koira löytävät tiensä vanhaan lämmitettyyn satamarakennukseen. Aamulla hän lähtee laivalla matkaan ja tutustuu matkalla Stefan-merimieheen.
Kirjassa seurataan nuorten tekemisiä, liikutaan saaristossa ja kalastetaan sekä seurataan saariston valmistautumista jouluun. Aleksi näyttää kauniita paikkoja edesmenneen isänsä valokuvalle, niin kuin hän tekee useasti kirjan aikana.
Kuolemasta kertominen on vaikeaa, mutta mielestäni kirja opettaa, että surustakin voi selvitä. Suosittelen kirjaa yli 9-vuotiaille.
ONNI POUTANEN, 11v
Markku Karpio:
Mun isäni on avaruusmies.
170 sivua. Tammi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
