Hiihtokeskukset ovat yhtä kuin Lappi
Me lähdetään Lappiin lomalle! Ai kun kiva, menettekö Rukalle vai Leville?
Tällaisia keskusteluja käydään joulun, hiihtolomien ja pääsiäisen tienoilla varmasti monta kertaa. Rukan tai Levin tilalla saattaa olla jokin muu pohjoisen isoista hiihtokeskuksista, mutta olennaista on se, että lomaillaan jossain hiihtokeskuksessa.
Lapin matkailun hohtoa ei myöskään himmennä tieto siitä, että esimerkiksi Ruka ja Kuusamo sijaitsevat itse asiassa Pohjois-Pohjanmaalla.
Myös ruskaretket ovat suosittuja. Etenkin naismatkailijoiden osuus on syksyn ruskan aikaan suuri, matkailutilastot kertovat. Nämäkin retket tehdään pääasiassa hiihtokeskuksissa tai niiden läheisyydessä. Halutessaan syksyn väriloistoa voi ihastella vaikka ravintolan terassilta.
Niin mitä se Lapin matkailu nykypäivänä oikeastaan tarkoittaa. Onko hiihtokeskus synonyymi Lapin lomalle? Väittäisin, että aika monelle se on. Eikä siinä ole mitään pahaa, Lappi näyttää vain niin kovin erilaiselta Levin palveluiden äärellä kuin vaikkapa Karigasniemeltä katseltuna.
Aluetalouden kannalta yksinäiset tai pienessä porukassa kulkevat Lapin tosimatkailijat ovat lähes merkityksettömiä. Ne Lapin tosimatkailijat, jotka kulkevat tunturissa kartan, kompassin ja gps:n kanssa rinkka selässä, lämmittävät trangialla ruokaa ja fiilistelevät karua luontoa. Ne tyypit, jotka rojahtavat päivän kulkemisen jälkeen nukkumaan eivätkä suuntaa mihinkään menomestaan bailaamaan listahittien tahdissa.
Palveluiden määrä suurimmissa Lapin hiihtokeskuksissa on huikea. Löytyy pannukakkuravintoloita, lääkäripalveluita, kauneushoitoloita ja ties miten moneen erilaiseen tyyliin sopivia vaatekauppoja. Niissä taotaan euroja ja paljon.
Lapin tosimatkailijat saattavat jopa karsastaa hiihtokeskuksia. Mutta mitäpä se on keneltäkään muulta pois, jos itse viihtyy paremmin tiettömillä taipaleilla ja paikallisen ruokakaupan valikoima riittää.
Osa tosimatkailijoista menee tiettömien taipaleiden hurmoksessaan niin pitkälle, että he karsastavat jopa paikallisten yritystoimintaa. Satuinpa syksyllä kuulemaan enontekiöläiseltä eräpalveluyrittäjältä, että yksi hänen työntekijöistään oli saanut kuulla kunniansa eräältä tällaiselta tosimatkailijalta.
Työntekijä oli ollut kuljettamassa maastoliikenneluvalla varustetulla mönkijällä peräkärryn kanssa huonojalkaisia seniorikansalaisia nauttimaan erämaaluonnosta.
”Millä oikeudella te täällä ajelette ja häiritsette minun vaellustani?” voisi olla siisti tiivistys siitä, mitä tosimatkailijalla oli mielessä. Niinpä, millä oikeudella paikalliset yrittävät tienata elantonsa ja elää kotikonnuillaan?
Jokaisen tosimatkailijan pitäisi pystyä iloitsemaan ihan jokaisesta paikallisesta yrittäjästä, jolla on asiakkaita. Vaikka tosi-
Lapin luonto on huikean kaunis, se on myös kovin toivoton maisema, jos siellä ei ole elonmerkkejä.
Kun ylittää valtakunnan rajan Norjan puolelle, siellä on paikoitellen Suomeakin huikeampia maisemia, mutta toivottomuutta paljon vähemmän. Rikkaat norjalaiset ovat onnistuneet aluepolitiikassaan meitä suomalaisia paljon paremmin.
sari.penttinen@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
