Rovaniemelle nousee Suomen ensimmäinen lietteenpolttolaitos
Rakennustyöt alkavat tänä keväänä.
Rovaniemellä aletaan polttaa kuivatettua lietettä. Arkistokuva tuhkakäsittelylaitokselta. Kuva: Pekka FaliRovaniemelle aletaan rakentaa Suomen ensimmäistä lietteenpolttolaitosta tänä keväänä.
Napapiirin Energia ja Vesi Oy:n hallitus on nyt tehnyt asiasta investointipäätöksen.
Uudessa laitoksessa tullaan polttamaan viemäriverkossa syntyvää kuivatettua lietettä.
Alakorkalon lietteenpolttolaitos Rovaniemellä valittiin toukokuussa 2017 yhdeksi Suomen hallituksen kärkihankkeista ravinnekierrätyksen osalta. Hankkeelle myönnettiin ympäristöministeriön tukea 1,27 miljoonaa euroa. Lietteenpolttolaitos on noin 4,3 miljoonan euron investointi.
"Lietettä on hyödynnetty tähän saakka lähinnä valmistamalla siitä kompostoimalla biomultaa. Syntynyttä multaa on käytetty viherrakentamisessa ja maanviljelyskäytössä. Puhdistamolietteestä on viime vuosina kuitenkin todettu enenevissä määrin erilaisia haitta-aineita, kuten lääkeaineita sekä mikromuoveja. Osa näistä haitta-aineista päätyy myös kompostoinnissa syntyvään biomultaan", yritys toteaa tiedotteessaan.
"Varsinkin elintarviketeollisuus on huolestunut haitta-aineiden lisääntymisestä jätevesilietteestä valmistetuissa lannoitteissa, eikä moni toimija enää käytä tällaista lannoitetta tuotannossaan. Näin myös biomullan menekki vähenee eikä kompostointi tulevaisuudessa ole enää kannattavaa", se arvioi.
"Lietteenpolttolaitoksen rakentaminen on Neveltä yksi osoitus siitä, että haluamme kantaa vastuuta puhtaasta ja elinvoimaisesta ympäristöstä sekä panostaa vahvasti kiertotalouteen. Katsoimme, että eri käsittelyvaihtoehdoista lietteen polttaminen sopii parhaiten näihin tavoitteisiin", kertoo Neven hallituksen puheenjohtaja Lasse Kontiola.
Laitoksen tekniikan toimittaa Pyhtäällä toimiva Endev Oy.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
