Kolme kuoli vapaa-ajan asunnon palossa Levillä, yksi seurueen jäsen heräsi palovaroittimeen ja pelastui
Poliisin alustavan tiedon mukaan rakennuksesta pelastautunut henkilö oli alakerroksessa ja mökkiin jääneet yläkerroksessa.Kolme ihmistä kuoli rakennuspalossa Kittilän Levillä viime yönä, kertoo Lapin poliisilaitos. Tieto kaksikerroksisessa vapaa-ajan asunnossa riehuneesta tulipalosta tuli kello puoli neljän aikaan aamuyöstä.
"Yksi henkilö pelastautui mökistä. Hän heräsi palovaroittimeen, mutta joutui poistumaan rakennuksesta, koska palo oli edennyt sen verran", kertoo rikoskomisario Kirsi Huhtamäki Lapin poliisilaitokselta.
Poliisin alustavan tiedon mukaan rakennuksesta pelastautunut henkilö oli alakerroksessa ja mökkiin jääneet yläkerroksessa. Rakennuksessa ollut nelihenkinen seurue oli eteläisestä Suomesta.
Kaksikerroksinen vapaa-ajan asunto tuhoutui palossa täysin. Palopaikka sijaitsee Isorakan mökkialueella Hankatiellä Levitunturin kupeessa.
Poliisilla ei ole tiedossa mitään rikokseen viittaavaa. Tutkintaa jatketaan palonsyyn selvittämisenä.
Poliisi tiedottaa tapahtuneesta uudelleen iltapäivällä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

