Heureka avaa näkymiä maanalaiseen maailmaan
Vantaalla toimivan tiedekeskus Heurekan Maan alle -näyttely vie kävijät geologian, kaivosten ja maanalaisen rakentamisen maailmaan piirretyn malmikoiramaskotin opastamana.
Maskottikoiralla on esikuvansa todellisuudessa, sillä malminetsinnässä on hyödynnetty koiran erinomaista hajuaistia. 1960-luvulla Suomessa koulutettiin malminetsintään koiria, jotka löysivät malmikiviä tuoksun perusteella.
Malmikoiran reitillä on yhteensä kahdeksan kohdetta, joiden ohjelma sopii myös perheen pienimmille.
Yksi malmikoiran suosittelemista kohteista esittelee kullanhuuhdonnan menetelmiä ja välineitä sekä kertoo kultaryntäyksistä. Näyttelyvieraat pääsevät vaskaamaan hiekasta aitoa kultaa. Sitä voi jopa onnistua vaskoolista löytämään, sillä kultahippuja lisätään hiekkaan päivittäin.
Näyttely antaa vastauksia muun muassa siihen, mistä kivet koostuvat ja mitä erilaisia mineraaleja tarvitaan älypuhelimen valmistamiseen.
Maan alle -nimensä mukaisesti näyttely sukeltaa kaivoskuiluihin ja luolastoihin sekä tuo päivänvaloon monia mielenkiintoisia asioita jalkojemme alta. Keskeisenä ajatuksena on esitellä kaikenlaisen maanalaisen toiminnan vaikutusta yksittäisten ihmisten jokapäiväiseen elämään.
Näyttelyn kolme kokonaisuutta ovat geologia, kaivosteollisuus ja maanalainen rakentaminen.
Teemat limittyvät toisiinsa ihmisen, tekniikan, ympäristön ja tutkimuksen näkökulmista. Mineraaliteollisuuden, kalliorakentamisen ja maanalaisen infrastruktuurin merkitystä yhteiskunnalle ja ympäristölle havainnollistetaan vuorovaikutteisilla ja ongelmanratkaisuun kannustavilla näyttelykohteilla.
Noin puolet näyttelyvierailusta kävijä on kaivostunnelin hämärissä.
Geologiakohteissa tutustutaan maankuoren rakenteeseen ja perehdytään mineraalien syntyyn ja kallioperän kivilajeihin.
Äänen, valaistuksen ja muotoilun avulla toteutetussa aidontuntuisessa ympäristössä on helppo eläytyä esimerkiksi matkalle maan ytimeen.
Mineraaliteollisuuteen keskittyvä teema-alue kertoo kaivosteollisuudesta ja sen historiasta sekä havainnollistaa mineraaliteollisuuden vaikutusta arkeen.
Kaivoksen toimintoja esitellään pienoismallien avulla. Syvällä kallion uumenissa voi kokeilla tunnelin perän panostamista, kallionporausta ja kaivurilla lastaamista.
Näyttelyn pääyhteistyökumppani on Sandvik Mining and Construction Oy. Näyttelyä ovat tukeneet myös Nordkalk Oy Ab ja Forcit Oy. Näyttelyyn liittyvän oppimateriaalin tuotantoa on tukenut K.H. Renlundin säätiö.
MAIKKI KULMALA
Maan alle -näyttely
tiedekeskus Heurekassa Vantaalla 20.9.2015 asti. www.heureka.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

