Kuluttaja toivoo yhteyttä tuottajaan
Valtaosa eli noin 80 prosenttia kuluttajista ostaa sianlihaa super- ja hypermarketeista. Vain kaksi prosenttia hankkii lihansa suoraan tilalta ja kolme prosenttia kauppahalleista tai pientuottajien tuotteita myyvistä ruokakaupoista.
Mieluiten kuluttajat ostaisivat tuoretta sianlihaa suoraan pientuottajalta. Jopa neljäsosa kuluttajista haluaisi tehdä ostoksia suorassa vuorovaikutuksessa tuottajan kanssa.
”Kuluttajat kaipaavat selvästi lyhyempiä toimitusketjuja tai ainakin jonkinlaista kontaktia alkutuotannon kanssa”, kertoo tutkija Jaana Kotro Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:stä.
MTT:n tutkija Katriina Penttilä pohtii, että tuloksen taustalla saattaa olla kuluttajien toive nähdä ja ymmärtää entistä paremmin, mistä liha tulee heidän lautaselleen.
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus teetti vuoden alussa kyselyn, jossa kartoitettiin kuluttajien näkemyksiä sianlihaketjun vastuullisuudesta ja tiedontarpeista. Kyselyyn vastasi 1 000 kuluttajaa.
Tilojen jälkeen seuraavaksi toivotuimpia ostopaikkoja ovat super- ja hypermarketit. Vajaa puolet kuluttajista haluaisi jatkossakin tehdä ostoksensa niissä. Kauppahallit ja pientuottajien tuotteita myyvät ruokakaupat olivat viidesosan toivoma vaihtoehto.
Tärkeimpiä syitä nykyisen ostopaikan valinnalle olivat muidenkin ruokaostosten tekeminen samasta paikasta sekä ostopaikan sijainti. Muita olennaisia syitä olivat hyvä valikoima, sopiva hinta-laatu-suhde sekä tuotteiden luotettavuus.
Penttilä ei usko, että kovin moni kuluttaja lopulta olisi valmis vaihtamaan ostospaikkaansa ja matkustamaan supermarkettien sijaan suoraan tilalle ostoksille.
”Tulokset viittaavat ennemmin siihen, että kuluttajat haluaisivat saada enemmän tietoa tuotantoketjusta”, Penttilä huomauttaa.
Teollisuus sekä vähittäiskaupat voisivat tuoda tuottajia enemmän esiin valikoimissaan.
Tutkimuksen mukaan jäljitettävyys lisäisi kuluttajien mielestä tuotteiden luotettavuutta.
Lähes 70 prosenttia kuluttajista luottaisi tuotteen turvallisuuteen enemmän, mikäli voisi jäljittää sen tilalle saakka. Kuluttajat toivoisivat myös enemmän maatilayritysten omaa viestintää.
Kotron mielestä kuluttajien käsitykset todellisista käytännöistä saattavat olla hataria. Kaikilla ei ole tietoa, kuinka ohjeistettua, järjestelmällistä ja valvottua työtä ruuantuotanto on.
Kuluttajatutkimukset olivat osa MTT:n koordinoimaa Vastuullisuuden jäljitettävyyden kehittäminen – esimerkkinä lihaketju -hanketta, joka päättyi keväällä 2012. Toteutuksesta vastasi myös Lihateollisuuden tutkimuskeskus ja Maatalouden Laskentakeskus. Hankeosapuolten lisäksi rahoittajina olivat Maa- ja metsätalousministeriö, Atria Suomi Oy ja HK Ruokatalo Oy.
SAARA NIKKARI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
