Itäväylä: Kahdeksan lehmää karkuteillä Loviisassa, yksi pelastettu mudasta
Nautoja on etsitty myös dronen avulla.
Kadonneita lehmiä oli alun perin yhdeksän, mutta yksi löytyi mudasta. Kuvituskuva. Kuva: Markku VuorikariKahdeksan lehmää on kateissa Loviisassa, kertoo Itäväylä.
Yhteensä yhdeksän lehmää katosi laitumelta läheltä Teutjärveä. Hätäkeskus sai ilmoituksen eläimistä Niemistöntiellä kello 15.56.
Karanneiden nautojen etsintään on osallistunut yksiköitä Loviisan ja Ruotsinpyhtään paloasemilta sekä Loviisan VPK:n, Valkon ja Pyhtään sopimuspalokunnista.
Nautoja on etsitty myös dronen avulla.
Yksi lauman karkulaisista löydettiin rantamudasta kaulaansa myöten mutaan vajoneenna. Muista naudoista ei ole Itäväylän mukaan vielä havaintoja. On mahdollista, että ne ovat vajonneet mutaan ja hukkuneet.
Pelastuslaitos epäili mudasta pelastetun lehmän olleen nalkissa melko kauan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



