Terapiakana johdattaa lapsuuden kesiin

Jaana Kankaanpää Martta Pirhonen (oik.) sai harvinaisia vieraita, kun Johanna Niskanen ja kana Ruusunen tulivat tervehtimään. Hoivakotien lisäksi Niskanen ja Ruusunen kiertävät kouluissa. Kuva: Viestilehtien arkisto

IISALMI (MT)

Hauraan ihon peittämä käsi vapisee, kun se ojentuu silittämään ruskeita sulkia. ”Lapsena minullakin oli tällainen kana”, kuuluu kuiskaus.

Kana Ruusunen ottaa hellyyden osoitukset tyynesti vastaan omistajansa Johanna Niskasen sylissä. Tottunut esiintyjä ei hätkähdä vieraista äänistä, tuoksuista ja ihmisistä.

Nyt ollaan vierailulla Mirjalassa, Iisalmen Runnilla sijaitsevassa hoivakodissa.

Kaikesta huomaa, että kävijöitä on odotettu. Väkeä kerääntyy kuljetuslaatikon ympärille.

Itsekseen potpottava Ruusunen tepastelee oleskeluhuoneen pöydällä. Niskanen kertoo harvinaislaatuisesta kanastaan, jota hän kuvailee lämpimästi julkisuushakuiseksi punkkariksi.

Punkkari Ruusunen on siksi, ettei se pidä siipiään kylkiä pitkin kuten kanat yleensä. Sen sulat pörhöttävät pystyssä kuin irokeesi.

Kana Ruusunen näyttää yleisölleen, miten se osaa tunnistaa eläinvalokuvien joukosta kanan. Se osaa myös ottaa huopapallon pois kupista.

Asukkaiden iloksi se oppii Mirjalassa muutamassa minuutissa uuden tempun: kiipeämään pienen korokkeen päälle.

Esiintyjä saa palkaksi taputukset ja rehua.

Lopuksi Niskanen nostaa Ruususen syliinsä ja kiertää yleisön joukossa. Jokainen saa silittää silkkisiä sulkia, ja kaikki muistot lapsuuden kanoista kuunnellaan.

Mirjalan asukkaille kanan vierailupäivä on toisellakin tapaa erityinen. Niskanen toi hoivakotiin kaksi uutta asukkia, seitsemän kuukauden ikäiset kissaveljekset Salen ja Pepen.

Pyörätuolissa istuvan mummon silmiin nousevat kyyneleet. ”Minä niin tykkään kissoista.”

Salea ja Pepeä odottaa tärkeä tehtävä. Pitää ottaa vastaan silityksiä, nukkua vieressä ja leikkiä hiirillä, joita asukkaat suunnittelevat tekevänsä virikeryhmässä.

Mirjalasta Ruususen matka jatkuu Paaskotiin. Siellä vastaanotto on yhtä lämmin kuin Mirjalassa.

Olohuoneeseen kokoontuneet asukkaat muistelevat kohtaamiaan kanoja, sillä ruskea maatiainen on monelle tuttu näky.

”Kyllä minun kukkoni nyt suuttuu, kun silittelen täällä vieraita kanoja”, sohvalla istuva mummo tokaisee.

Vaikka Ruusunen on mieleinen vieras, Paaskodin suosikkiasukas on Nekku-kissa.

Kenelläkään ei ole siitä pahaa sanottavaa, vaikka se raapii sohvia ja pelottelee yöhoitajia hyppimällä ovenkahvoja vasten. Oppivainen kissa taputtelee tassullaan ovikoodeja mutta ei sentään tiedä numeroita.

Kissat ovat hoivakodeissa paitsi lemmikkejä myös tärkeitä ihmismielen hoitajia.

”Toteutamme green care -ajatusta. Toiminta-ajatukseen kuuluu, että eläimiä ja luontoa käytetään asukkaiden ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi”, kertoo Eila Kokkonen.

Kokkonen on yksi kolmesta Runnin Kartanonmäki Oy:n omistajista ja yhtiön perustaja. Mirjala on osa Kartanonmäkeä.

Byrokratia ei jarruttanut Nekun, Salen ja Pepen muuttoa.

Kunnan terveystarkastajalta kysyttiin, onko hänellä mitään kissoja vastaan. Ei ollut, kun ne on rokotettu ja madotettu eivätkä mene liian lähelle tutustumaan keittiöön.

”Eläimet saavat aikaan hyviä hetkiä, vaikka niitä ei muistaisikaan kuin silmänräpäyksen.”

Nekku on myös saattohoitaja, Kokkonen kertoo.

Kissa hyppää varovasti kuolevan sänkyyn, painautuu kehoa vasten ja hyrisee vierellä loppuun asti.

MAIJA ALA-SIURUA

Avaa artikkelin PDF