EU löysää säästövaatimuksia
BRYSSEL (MT)
EU-komissio löysää vaatimuksiaan jäsenmaiden säästökuureista.
Komission keskiviikkona julkaisemissa maakohtaisissa suosituksissa annetaan alijäämätavoitteen saavuttamiseen lisäaikaa Espanjalle Ranskalle, Hollannille, Puolalle, Portugalille ja Slovenialle.
”Haluamme antaa jäsenmaille aikaa toteuttaa rakenneuudistukset, jotka auttavat niitä palaamaan kasvu-uralle”, EU:n talouskomissaari Olli Rehn perustelee.
Toisaalta viisi maata pääsee pois EU:n tehotarkkailusta, koska ne ovat saaneet painettua julkisen talouden alijäämän alle kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Merkittävin niistä on Italia, joka on vähentänyt alijäämäänsä yli viidestä prosentista alle kolmeen prosenttiin tänä vuonna.
Muut talouttaan korjanneet maat ovat Latvia, Liettua, Unkari ja Romania.
”Alijäämämenettelyn piirissä olevien maiden määrä on kahdessa vuodessa pudonnut 24:sta 16:een”, Rehn muistuttaa.
Belgia saa varoituksen siitä, että maa ei ole supistanut alijäämäänsä luvatusti. Maa kuitenkin välttää uusien EU-lakien mukaiset sakot ja saa vielä yhden vuoden taloutensa tasapainottamiseen.
”Suurin osa alijäämästä periytyy ajalta, jolloin lainsäädäntö ei vielä ollut voimassa. Tästä syystä ja siksi, että Belgia on tänä ja viime vuonna onnistunut parantamaan julkisen taloutensa tilaa, emme vaadi siltä sanktioita.”
EU-vaatii jäsenmailtaan tuttuun tapaan rakenteellisia uudistuksia, kuten eläkeiän nostoa, työmarkkinoiden joustoa ja kilpailukykyä parantavia toimia.
Uusien sääntöjen mukaan jäsenmaiden tulee toimittaa budjettisuunnitelmansa etukäteen komission tarkastettaviksi.
Lopullinen budjettivalta on kuitenkin jäsenmailla itsellään.
Suomelta Euroopan unioni vaatii eläkeiän sitomista eliniän odotteeseen ja kuntarakenteen uudistamista.
Suosituksissa muistutetaan että sosiaali- ja terveysmenojen kasvu on Suomessa EU:n kärkipäätä ja esimerkiksi eläkemenot kasvavat kaksinkertaista vauhtia unionimaiden keskiarvoon verrattuna.
Myös kilpailun puute ja tuote- ja palvelumarkkinoiden liiallinen sääntely saa komissiolta pyyhkeitä.
NIKLAS HOLMBERG
Haluamme
antaa
jäsenmaille aikaa toteuttaa rakenneuudistukset, jotka auttavat niitä
palaamaan
kasvu-uralle.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
