Kansanlähetyspäivät keräsi yleisöä
Viikonloppuna vietettiin myös Kansanlähetyspäiviä Jyväskylässä. Niihin osallistui tänä vuonna hieman yli 12 000 henkeä.
Kansanlähetys on evankelis-luterilaisen kirkon herätysliike ja lähetysjärjestö. Se järjestää Kansanlähetyspäivät vuosittain.
Päivien johtajan Timo Tuikan mukaan yleisömäärät vaihtelevat jonkin verran paikkakunnittain.
”Viime vuonna Kankaanpäässä oli noin 10 000 kävijää. Koska Jyväskylä on suurempi, osasimme odottaa hiukan enemmän kävijöitä.”
Yksi päivien suosituimmista tilaisuuksista oli egyptiläisen piispa Mouneerin pitämä keskustelutilaisuus vainotuista kristityistä.
Tuikan mielestä päivät menivät järjestelyjen puolesta hyvin.
”Mitään pahoja ruuhkia ei tapahtuman vuoksi syntynyt.”
TIINA HEIKKINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
