Pieni ja kaunis

päivän punkti

Jossakin on keksitty, että Suomen lukiot pitää kerran vuodessa laittaa paremmuusjärjestykseen. Paras on se, missä on kirjoitettu ylioppilaskirjoituksissa eniten laudatureita.

Tämä on tietysti helppo tapa mitata asioita, mutta ei kuitenkaan ainoa eikä paras. Arvosanat eivät kerro kaikkea. Paljon parempi olisi kysyä, millaisessa ympäristössä lapset oppivat parhaiten.

Takavuosina ajateltiin, että koulun pitää olla suuri. Tämän opinkappaleen nojalla meillä on lakkautettu suuri joukko kyläkouluja, joista monet olisivat voineet hyvin jatkaa. Maaseutu ei tässä asiassa ole yhtään parempi kuin kaupunki. Monessa paikassa on uskottu, että kyläkoulun sulkeminen on järkevä säästöpäätös.

Ei se aina ole. Eikä aina ole myöskään pienen lukion sulkeminen. Esimerkkejä tästä riittää.

Isoilla paikkakunnilla on isoja lukioita. Mutta myös suurkaupungeissa toimii pieniä lukioita, jotka saattavat erikoistua vaikkapa musiikkiin. Koko ei ratkaise sitä, miten koulussa opitaan tai mikä on oppilaiden motivaatio.

Koulun pitäisi antaa nuorille yleissivistystä, muu sivistys tulee koulun jälkeen. Joskus vielä huomataan, että ajatus puhtaan yleissivistävästä koulusta ei ole ollenkaan hassumpi. Ei nuoren tarvitse olla kapean sektorin ekspertti. On hyvä olla kiinnostunut monista asioista yhtä aikaa.

Julkisissa puheissa päivitellään usein pitkiä opiskeluaikoja. Parempi olisi päivitellä sitä, että tarjolla ei ole työpaikkoja valmistumisen jälkeen. Ei pitkä koulu ole pahasta, hyvästä se on. Myös tuotantoelämä hyötyy sivistyneistä ihmisistä.

Yritysjohtajienkin olisi hyvä osata historiaa, filosofiaa ja joskus jopa matematiikkaa.

Maaseudun pienet lukiot ovat voimavara. Niissä asuu sivistys.

Avaa artikkelin PDF