Rokotepassi ja muut koronatodistukset ovat voimassa toistaiseksi – EU:ssa valmistellaan uusia linjauksia todistusten voimassaoloon
"Rokotussuoja on eri asia kuin mihin asti todistukset ovat voimassa", huomauttaa Mia Mustonen.Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee kolmansia koronarokoteannoksia kaikille 18 vuotta täyttäneille. Kolmas rokoteannos voidaan tarjota 4–6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta ja riskiryhmiin kuuluvat voivat saada rokotteen jo tätäkin aiemmin.
Rokotteiden määrä ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi vaikuta Suomessa laajasti käytössä olevan rokotepassin voimassaoloaikaan.
"Rokotussuoja on eri asia kuin mihin asti todistukset ovat voimassa. Todistukset ovat tällä hetkellä teknisesti voimassa 12 kuukautta", kertoo Mia Mustonen Kelalta.
Rokotepassissa ja muissa koronatodistuksissa on tekninen varmenne, johon todistuksen tekninen voimassaoloaika perustuu. Rokotesuoja puolestaan on terveydenhuollon ammattilaisten arvio rokotteen tehon kestosta.
"Miten kauan todistusta voi käyttää on asia, joka on vielä EU:ssa linjattavana. Sieltä on tullut ehdotusta siihen, mutta päätöstä ei ole vielä tullut", Mustonen sanoo.
Jos EU:ssa esitetään uusia vaatimuksia koronatodistuksiin, ne huomioidaan myös Suomessa, sillä täällä käytetään EU:n koronatodistuksia rokotepassina.
Omakannasta saatava rokotustodistus kertoo henkilön rokotustilanteen ja eri paikoissa on eri ehdot, jotka todistuksen tulee täyttää, jotta se hyväksytään.
Suomessa esimerkiksi koronarokotustodistuksen saa heti, kun terveydenhuolto on tallentanut rokotustiedon Kanta-palveluihin, mutta se hyväksytään vasta, kun toisesta rokotuksesta on kulunut seitsemän vuorokautta. Passia voi siis käyttää esimerkiksi ravintoloissa vasta viikon päästä toisesta rokotteesta.
Käytäntö voi vaihdella eri maissa ja tehosterokotteen antaminen saattaa vaikuttaa myös koronatodistuksiin.
Nyt rokotepassi näyttää vihreää, jos henkilöllä on kaksi rokotetta, joista jälkimmäinen on annettu vähintään seitsemän päivää sitten. Myös kolme rokotetta tai yksi Janssen-tuotemerkin rokote sekä sairastettu koronavirus saavat passin näyttämän vihreää.
"Seuraamme EU:ssa tehtävää valmistelua yhteistyössä STM:n ja THL:n kanssa ja huolehdimme tarvittavat muutokset myös koronatodistuksiin ", Mustonen kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


