Talitiaiset piilottavatmunansa kirjosiepoilta
Talitiaiset peittävät munansa pesäaineksella munintavaiheessa mutta eivät enää haudontataukojen aikana. Oulun yliopiston tutkijoiden mukaan syynä on kirjosieppo.
Tohtorikoulutettava Olli Loukolan mukaan talitiaiset peittävät munansa tarkemmin, jos ne havaitsevat kirjosiepon olevan lähettyvillä. Tähän tulokseen tutkijaryhmä tuli, kun se soitti talitiaisen pesän lähellä kirjosiepon laulua ja toi näytille täytetyn siepon.
Täytetty tilhi ei saanut tiaista peittämään muniaan yhtä tehokkaasti.
Talitiaisen ja kirjosiepon välillä on tutkijoiden mukaan kilpavarustelu. Tiaisten munien määrän perusteella kirjosieppo päättelee, mihin kannattaa pesiä.
Loukolan mielestä tutkimustulos avaa uudenlaisen näkökulman lajien välisten vuorovaikutussuhteiden tarkasteluun.
Talitiaisen pesintä alkaa Etelä-Suomessa toukokuun alussa. Toisen poikueen talitiaiset munivat juhannuksen aikoihin.
Kirjosiepot tulevat Afrikasta Suomeen toukokuun alusta alkaen ja aloittavat pesinnän kesäkuun alussa.
Kirjosieppo kykenee häätämään talitiaisen pesäpöntöstä, vaikka tiaisella olisi munapesä valmiina. Sieppo voi rakentaa oman pesänsä tiaisen munien, joskus jopa poikasten päälle.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
