Kännykkä nousiperustarpeeksi
Kolme suomalaista neljästä sanoo pärjäävänsä taloudellisesti mukavasti, kunhan kuluttaa harkiten. Autosta hän luopuu ennen kuin kännykästä.
Melkein puolet ilmoittaa Handelsbankenin kyselyssä toimeentulonsa erinomaiseksi tai hyväksi. Taloustilanne ei ole helppo, mutta kohtalaisesti sinnittelee moni.
Kännykkä näyttää nousseen nykysuomalaisen perustarpeeksi ruuan ja asunnon lailla. Kännykkää ja laajakaistaa pidetään tärkeämpänä kuin autoa.
Oma auto on silti vielä yleisempi kuin omistusasunto. Autollaan ajaa 78 prosenttia ja asunnon omistaa 65 prosenttia. Kesämökki on joka viidennellä.
Ravintolakäynneistä suomalaiset tinkivät rahapulassaan ensimmäiseksi. Melkein yhtä moni lopettaa lehtitilauksia tai jättää lomamatkan tekemättä.
Liki kolmannes kyselyn vastaajista sanoo, ettei käytä rahaa lainkaan lomamatkoihin, ravintoloihin taikka lehtitilauksiin.
Elintaso takaa suomalaiselle onnellisuutta. Kolme neljästä vastaajasta uskoo tähän. Joka kolmas mittaa kuluttamisella koko onnellisuuttaan.
Säästäväisyyttä pidetään päällimmäisenä keinona säilyttää elintaso. Omaisuutta voitaisiin myydä. Joka neljäs ottaisi toisen työn nykyisen rinnalle.
Pankista lainaa hakisi joka kymmenes vastaaja. Ystäviltä ei talousahdingossa aiota lainata. Pikavippiä pidetään viimeisenä keinona.
Handelsbankenin Suomen johtaja Nina Arkilahti painottaa, että on tärkeätä osata mitoittaa oma taloustilanne huonoimpiin hetkiin.
Lainan lyhennyksistä pitää selviytyä korkotason noustessa. Sairaus tai työttömyys voivat hetkellisesti yllättää.
Selvitykseen vastasi tuhat suomalaista. Heidän sanotaan edustavan suomalaisia maantieteellisesti ja sukupuolisesti hyvin. JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
