Kreikan maastopalot riehuivat edelleen valtoimenaan – Ministeri: Pyromaanit ovat yrittäneet sytyttää uusia paloja
Paloissa on tuhoutunut yli 60 000 hehtaaria maastoa Kreikan pohjoisosassa ja 5 000 hehtaaria Ateenan länsipuolella.
Sadat palomiehet jatkoivat torstaina Kreikassa riehuvien maastopalojen sammuttamista. LEHTIKUVA/AFP.Sadat palomiehet jatkoivat torstaina edelleen jo kuudetta päivää Kreikassa riehuvien maastopalojen sammuttamista. Etenkin Parnitha-vuorella Ateenan lähellä loimottava palo aiheutti huolta, sillä sitä ei edelleenkään ollut saatu hallintaan.
Väestönsuojelusta vastaavan ministerin Vassilis Kikiliasin mukaan pyromaanit olivat torstaina yrittäneet sytyttää uusia paloja vuoren rinteillä.
”Pyromaanisaastat sytyttävät paloja, jotka uhkaavat metsiä, omaisuutta ja ennen kaikkea ihmisten elämää. Ette tule selviämään näistä rikoksistanne: me tulemme löytämään teidät ja panemme teidät vastuuseen”, ministeri uhosi.
Paloissa on jo tuhoutunut yli 60 000 hehtaaria maastoa Kreikan pohjoisosassa ja noin 5 000 hehtaaria Ateenan länsipuolella, arvioi Thessalonikin yliopiston maastopaloja seuraava kansallinen keskus. Yhteensä 20 ihmistä on menettänyt henkensä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




