Professori Kari Liuhto arvioi, minkälaista kiusantekoa Venäjä voi Nato-Suomelle järjestää – listalla energiasabotaasi ja datakaapelin katkaisu
”Jos paljastuu, että kaasuputken vahingoittaminen on Venäjän valtion operoima tai rahoittama operaatio, kyseessä olisi Venäjän sabotaasi Natoa vastaan”, arvioi professori Kari Liuhto MT:lle.
Suomen ja Viron välille rakennetun Balticconnector-kaasuputken kompressioasema sijaitsee Inkoossa. Hana on nyt käännetty kiinni ja merenalaisen putken vuodon syytä selvitetään. Kuva: Mikko Stig / LehtikuvaIltalehden tietojen mukaan valtionjohto epäilee Venäjän iskeneen Suomen ja Viron väliseen kaasuputkeen. Puolustusvoimat on selvittänyt kaasuputken vaurioitumista.
”Jos paljastuu, että kaasuputken vahingoittaminen on Venäjän valtion operoima tai rahoittama operaatio, kyseessä olisi Venäjän sabotaasi Natoa vastaan.”
Suomi ja Viro ovat puolustusliitto Naton jäsenmaita, jotka omistavat energiainfrastruktuurin, muistuttaa professori Kari Liuhto MT:lle.
Turun yliopiston kauppakorkeakoulun kansainvälisen talouden professori Kari Liuhto on kirjoittanut jo maaliskuussa varoittavan listan, minkälaista kiusantekoa Venäjä voi vielä aiheuttaa Nato-maa Suomelle ja kandidaatti Ruotsille.
Liuhto piti vast’ikään syyskuun alussa alustuksen aiheesta EU-komission edustustossa Helsingissä.
Venäjän vaikeudet kumuloituvat pikkuhiljaa. Mitä tämä merkitsee Euroopan unionille, professori Liuhto kysyy johtopäätöksissään.
Syyskuun alussa EU-komission Suomen-edustustolle pitämässään alustuksessa Kari Liuhto luettelee seitsemän mahdollista sabotaasia, kyberiskua ja muuta haitantekoa yhteiskuntaan.
Varoittavassa muistiossaan hän pitää näitä jopa todennäköisinä.
Mikäli Venäjä osoittautuu Balticconnector-kaasuputkessa havaitun vuodon aiheuttajaksi, professori Liuhto on varoituksissaan ollut erittäin tarkka.
”Energiatuotantoon liittyvä sabotaasi?”
”Öljyonnettomuus Helsingin edustalla?”
Kummatkin sopivat viime päivien tapahtumiin.
Suomen ja Viron välisessä Balticconnector-kaasuputkessa havaittiin viime sunnuntaina vuoto, josta Gasgrid Finland tiedotti. Gasgrid Finland Oy ja Viron kaasuverkon operaattori Elering havaitsivat sunnuntaina aamuyöstä epätavallista paineen laskua meren alla kulkevassa kaasuputkessa.
Kaasuputki suljettiin. Kaasuputki on poissa käytöstä arviolta kuukausia.
Valtioneuvosto tiedotti tiistaina, että ”viranomaiset ovat paikallistaneet vauriokohdan Balticconnector -maakaasuputkessa. Vaurio havaittiin yöllä 8. lokakuuta. Lisäksi on todettu vika Suomen ja Viron välisessä tietoliikennekaapelissa.”
Viikko sitten tiistaina Helsingin Pohjoisrannassa havaittiin laaja öljyvahinko, mikä haittasi huomattavasti vesiliikennettä. Laajasta saastumisesta kertoi jopa 200 metriä alueen eristämiseen tarvittu öljyntorjuntapuomien levittäminen.
Viranomaiset eivät toistaiseksi ole kertoneet julkisuuteen vahingon aiheuttajaa.
Iltalehden haastattelema lähde kertoo, että valtionjohto ja Puolustusvoimat epäilevät, että Venäjä on iskenyt Suomen ja Viron väliseen kaasuputkeen. Puolustusvoimat on selvittänyt kaasuputken vaurioitumista.
Pääministeri Petteri Orpon hallitus pitää turvallisuustilanteesta ylimääräisen tiedotustilaisuuden tiistaina iltapäivällä 17.30. Tilaisuuden tarkka aihe on ennalta ollut tiukasti salattu ja vain ylimmän valtionjohdon tiedossa.
Mitä Venäjällä voi tapahtua?
Professori Liuhdon mahdollisten iskujen listalla ovat myös seuraavat haitanteot ja mahdolliset iskut:
– Pakolaisvirran järjestäminen rajallemme? Venäjällä asuu yli miljoona sotaa paennutta ukrainalaista.
– Kyberiskut? Venäjä teki 3 000 kyberiskua Ukrainan valtiota vastaan viime vuonna.
– Maahanmuuttajiin kohdistuvien väkivaltaisuudet? Kreml voi rahoittaa jopa venäläisiin kohdistuvaa aggressiota, jos se näkee siinä keinon horjuttaa yhteiskuntajärjestystä lännessä.
– Järjestäytyneen rikollisuuden / nuorisorikollisuuden hyödyntäminen levottomuuksissa?
– Datakaapelin katkaiseminen länteen?
– Energiantuotantoon liittyvä sabotaasi?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





