Orpo STT:lle: Kokoomus haluaa lakiin sitovat perusteet yksilölliselle hoitajamitoitukselle
Yksi hoitajamitoitus olisi Petteri Orpon mielestä kaavamainen.
Hoitajien määrän pitää olla sopusoinnussa hoivatarpeen kanssa, Petteri Orpo perustelee. LEHTIKUVA / VESA MOILANENKokoomus haluaa vanhuspalvelulakiin sitovat perusteet yksilölliselle hoitajamitoitukselle, mutta ei tiettyyn yhteen lukuun perustuvaa yleistä hoitajamitoitusta, täsmentää puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo STT:lle.
Hoitajien määrän pitää olla sopusoinnussa hoivatarpeen kanssa, Orpo perustelee. Siksi hoivan tarve tulee hänen mukaansa arvioida yksilöllisesti. Lakiin kirjattaisiin sitovat perusteet yksilölliselle hoitajamitoitukselle. Yksi hoitajamitoitusluku olisi Orpon mukaan kaavamainen.
"Sanomme kyllä hoitajamitoitukselle, mutta ei yhdelle luvulle, koska se yksi luku ei meille riitä", Orpo sanoo.
Hoitajien vähimmäismäärän kirjaamista lakiin puolue ei edelleenkään kannata.
Lakiin hoitajamitoituksen tueksi tarvittava niin sanottu hoitoisuuskriteeristö ei ole Orpon mukaan uusi keksintö, vaan malleja sellaisesta on jo olemassa ja käytössä esimerkiksi erikoissairaanhoidossa.
Sitä Orpo ei erittele, miten yksilöllistä hoivan ja hoitajatarpeen mitoitusta käytännössä arvioitaisiin. Se täsmentyy lainvalmistelussa, hän sanoo.
Oppositiopuolueiden tänään julkistetussa yhteisessä lakialoitteessa esitetään vanhuspalvelulakiin säädöstä henkilöstön sitovasta vähimmäismitoituksesta ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä. Aloitteessa sitova mitoitus olisi 0,7 hoitajaa hoidettavaa kohden, kun nykylaista löytyy vain 0,5 hoitajan suositus.
Kokoomuksen kannasta hoitajamitoitukseen on tänään ollut mediassa erilaisia tulkintoja. Ylen jutussa Orpo sanoi, että kokoomus on valmis keskustelemaan siitä, olisiko tuleva mitoitus 0,7 hoitajaa yhtä hoidettavaa kohti.
– Muut puolueet ovat vaatineet vanhuspalvelulakiin kirjausta hoitajien määrästä. Kokoomus ei tässä asetu poikittain. Kannatamme lain tiukentamista, ja meillä on siihen ehdottaa hyvä ratkaisu, hän puolestaan kirjoitti MTV-kolumnissa.
Vaikka sitova vähimmäismitoitus ei kokoomuksen mielestä ratkaise asiaa, on tavoite hoitajamäärän lisäämisestä opposition kanssa yhteinen, Orpo sanoo STT:lle
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
