Sipilä: Suomi tarvitsee Fennovoiman kaltaisia investointeja
61 prosentin kotimaisuusaste on Sipilän mukaan riittävä siihen, että normaali lupaprosessi jatkuu, pääministeri linjaa.
Kannonkoskella vieraillut pääministeri Juha Sipilä (kesk.) houkutteli paikalle runsaasti yleisöä. Kuva: Jukka KoivulaKANNONKOSKI (MT)
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vahvistaa, että Fennovoiman ydinvoimahanke etenee.
"Kyseessä on valtavan suuri, melkein 7 miljardin suuruinen investointi. Suomi on taloudellisesti heikoissa tilanteessa ja tarvitsee Fennovoiman kaltaisia investointeja", Sipilä toteaa.
61 prosentin kotimaisuusaste on Sipilän mukaan riittävä siihen, että normaali lupaprosessi jatkuu.
Sipilä linjasi ydinvoimaratkaisusta Kannonkoskella keskustalaisten pyörät pyörimään -tapahtuman yhteydessä tänään keskiviikkona.
Koko ei ratkaise kunnan menestystä
Sipilä vihki tänään käyttöön Kannonkosken uuden kunnantalon, joka rakennettiin tuhopoltossa tärveltyneen vanhan kunnantalon tilalle.
Pääministeri lupasi kuulijakunnalleen, että hallitus saattaa kunta- ja sote-uudistukset maaliin.
"Hallituksen tärkeimpiä tehtäviä on toteuttaa nämä välttämättömät uudistukset ja taata kunnille työrauha."
Sipilän katsoo, että tulevaisuuden kunnan menestys ei riipu sen koosta.
"Menestyvä kunta voi olla suuri tai pieni. Tärkeintä on, että se hoitaa asiansa vastuullisesti ja löytää menestystekijät omista paikallisista lähtökohdistaan käsin."
Sipilä peräänkuuluttaa yhteiskuntasopimusta
Pääministeri toistaa vaatimuksensa yhteiskuntasopimuksen syntymisestä.
"Työllisyysasteen nostaminen edellyttää kilpailukyvyn merkittävää parantamista."
Sipilä kertoo luottavansa siihen, että sopimukseen päästään.
"Suomalaiset ovat olleet aina parhaimmillaan vaikeina aikoina. Kaikkien on nyt oltava valmiita tinkimään jostakin. Uskon, että vaikeatkin päätökset voidaan hyväksyä, kunhan oikeudenmukaisuus toteutuu."
Pyörät pyörivät Puolangalta Lahteen
Tänään keskiviikkona keskustalaisten pyöräilytapahtuma etenee pohjoisessa Keski-Suomessa.
Puolangalta elokuun ensimmäisenä päivänä käynnistynyt pyöräilyrupeama päättyy Lahteen kuun kahdeksantena päivänä.
Matkaa kertyy kokonaisuudessaan melkein 900 kilometriä.
Pyörät pyörimään -tapahtuma on järjestyksessään kolmas keskustalaisten järjestämä kesäinen pyöräilytempaus halki Suomen.
"Reittimme kulkee keskustalaisessa hengessä maakuntien pienempiä teitä pitkin. Tapahtuman yhtenä viestinä on, että myös pienemmillä paikkakunnilla asuvat ihmiset ja heidän tekemänsä työ on tärkeää", tapahtuman organisaattori, oululainen Jorma Leskelä toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
