Vaatelahjoitukset kiertävät Kalkun kautta
Yksi SPR:n logistiikkakeskuksen työllistävimmistä tehtävistä on hoitaa lahjoitetun vaateavun vastaanotto, lajittelu ja lähettäminen maailmalle. Vaatteita vastaanotetaan ja lajitellaan jonkin verran myös Joensuussa, mutta kaikki Suomesta maailmalle lähtevät SPR:n avustusvaatteet lähtevät Kalkun kautta.
”Vaatelahjoitukset tulevat pääsääntöisesti mustissa jätesäkeissä”, esittelee kansainvälisen avun suunnittelija Jari Koiranen.
Tarve on puhtaalle ja ehjälle käyttövaatteelle.
Käytettyjä kenkiä ei oteta vastaan, mutta tehtaiden ja kenkäkauppojen kautta uusia kyllä.
Käytetyt alusvaatteet ja maastokuvioiset vaatteet eivät myöskään sovellu lahjoitettavaksi.
”Valitettavasti meille tulee liikaa kelvotonta tavaraa. Emme pysty pesemään emmekä parsimaan vaatteita.”
Likaiset ja rikkinäiset vaatteet joudutaan toimittamaan kaatopaikalle. Se maksaa.
”On taloudellisesti kallista kerätä ensin vaatteita, sitten kuljettaa tänne, lajitella käsityönä ja lopulta maksaa vielä jätemaksut niistä.”
Koiranen pyytääkin vaatelahjoitusten tekijöitä tutkimaan vaatteet huolella ja miettimään käyttäisikö niitä vielä itse tai antaisiko läheiselle ystävälleen.
”Esimerkiksi osa miesten paidoista tuntuu olevan perusteellisen käytettyjä. Niistä ei selvästi raaskita luopua ennen kuin paita tippuu päältä.”
Lahjoituksina saadut vaatteet jaotellaan Kalkussa yli 40 vaateryhmään. Eniten tarjontaa on naisten vaatteista. Miesten sekä lasten vaatteita tarjotaan vähemmän.
”Lahjoittakaa käyttövaatetta. Sille on aina tarve. Myös talvivaatteet ovat erittäin tarpeellisia.”
Lopuksi vaateniput prässätään kasaan ja pakataan kiristysvanteilla muoviin. Paalit kasataan varastoon odottamaan lähtöä maailman katastrofialueille.
STINA HAASO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
