Uutissuomalaisen kysely paljastaa: Eduskuntapuolueilla on eriäviä näkemyksiä siitä, tuleeko valtion puuttua kalliisiin sähkösopimuksiin
Monet sähköyhtiöt ovat kieltäytyneet noudattamasta kuluttajariitalautakunnan linjausta kalliiden sähkösopimusten kohtuullistamisesta.
Kuluttaja-asiamiehen kerrotaan esittäneen, että valtio voisi auttaa kuluttajia esimerkiksi lainsäädännöllä sähkösopimuksista eroon pääsemiseksi. LEHTIKUVA / Timo Jaakonaho.Eduskuntaryhmillä on eriäviä näkemyksiä siitä, pitäisikö valtion puuttua kalliisiin määräaikaisiin sähkösopimuksiin. Asia käy ilmi Uutissuomalaisen eduskuntaryhmien puheenjohtajille tekemästä kyselystä.
Uutissuomalaisen jutussa kerrotaan kuluttaja-asiamiehen esittäneen, että valtio voisi auttaa kuluttajia esimerkiksi lainsäädännöllä sopimuksista eroon pääsemiseksi.
Kokoomuksessa, perussuomalaisissa ja kristillisdemokraateissa sekä vihreissä ei kannateta valtion ryhtyvän toimiin. Valtion aputoimia kannattavat SDP:n, keskustan, vasemmistoliiton ja Liike Nytin ryhmänjohtajat. Ruotsalainen eduskuntaryhmä ei ota asiaan selvää kantaa.
Useat ryhmänjohtajat korostavat sähköyhtiöiden yhteiskuntavastuuta.
Monet sähköyhtiöt ovat kieltäytyneet noudattamasta kuluttajariitalautakunnan linjausta kalliiden sähkösopimusten kohtuullistamisesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





