MTK:n puheen-johtajisto jatkaa
Juha Marttila jatkaa MTK:n johtokunnan puheenjohtajana, Mauno Ylinen toisena ja Markus Eerola kolmantena puheenjohtajana. MTK:n valtuuskunta valitsi heidät uudelle kolmivuotiskaudelle keskiviikkona.
Muista erovuoroisista johtokunnan jäsenistä Kati Partanen jatkaa. Uutena jäsenenä johtokunnassa aloittaa vuoden alussa Jaakko Halkilahti.
Vaalin tuloksena johtokunnasta jää pois Matti Seitsonen.
Eerolan ja Halkilahden valinnat varmistuivat äänestyksessä. Eerola voitti vastaehdokkaansa Pertti Hakasen 31–11 ja Halkilahti Seitsosen 33–9. Muut valinnat olivat yksimielisiä.
Marttilalle esitti jatkokautta Halkilahti Etelä-Suomen liittojen puheenjohtajakokouksen evästämänä. Marttilalla on maitotila Simossa, Lapin eteläisimmässä kunnassa.
Ylinen on naudanlihan tuottaja Kauhavan Ekolasta Etelä-pohjanmaalta, Eerola kasvinviljelijä Hyvinkäältä Uudeltamaalta, Partanen sianlihan tuottaja Iisalmesta Pohjois-Savosta ja Halkilahti kasvinviljelijä Salosta Varsinais-Suomesta.
Johtokunnasta pois jäävä Seitsonen on kasvinviljelijä Kouvolasta Kaakkois-Suomesta. Eerolan vastaehdokkaana ollut Hakanen on sianlihan tuottaja Sastamalasta Satakunnasta. Hän jatkaa johtokunnan jäsenenä.
MTK-Uudenmaan puheenjohtaja Kallepekka Toivonen perusteli Eerolan valintaa tämän asiaosaamisella ja kokemuksella myös maatalouden ulkopuolelta: Eerola on paitsi viljelijä ja maatalousteknikko, myös taiteen lisensiaatti ja lasimuotoilija.
Toivonen patisti ottamaan huomioon myös sen, miltä asiat näyttävät ulospäin. ”Suurimmalla jäsenryhmällä, kasvinviljelijöillä, pitää olla edustaja puheenjohtajistossa.”
Kasvinviljelijöiden edustukseen vetosi myös Heikki Pohjala Satakunnasta. Hän kannatti Eerolan valintaa.
Lisäksi Toivonen, itse keskustalainen, nosti esiin poliittisen edustavuuden. Kolmannen puheenjohtajan tehtäviin on perinteisesti kuulunut yhteydenpito kokoomukseen.
Eerola ei ole aktiivipoliitikko. Epätietoisuutta on ollut, onko hänellä jäsenkirjaakaan. Valtuuskunnalle Eerola kertoi ottaneensa kokoomuksen jäsenkirjan tullessaan kolme vuotta sitten kolmanneksi puheenjohtajaksi.
”Ilman jäsenkirjaa jotkut ovet jäisivät aukeamatta.”
Eerolan mukaan hänen tärkeimpiä tehtäviään on saada MTK:n markkinavaikuttamisen asiakirja käytännön toimiksi. Hän vakuutti toimivansa myös jäsenten vaikutusmahdollisuuksien ja nuorten puolesta.
Johtokunnan uusi jäsen Jaakko Halkilahti, 46, on MTK-Varsinais-Suomen puheenjohtaja. Hän oli aikaisemmin MTK:n johtokunnan jäsen 2010–2011, joksi ajaksi luopui liiton puheenjohtajuudesta. Halkilahti lupasi johtokunnan jäsenenä vaatia päätöksille perusteluja ja olla pelkäämättä mitään taikka ketään.
Valtuuskunta äänesti myös yhdestä valiokuntapaikasta. Nautajaostossa Tomi Toivanen säilytti paikkansa äänin 24–18. Hänet nostettiin ehdolle valtuuskunnassa; Itä-Suomen liittojen esitys oli, että hänen tilalleen olisi valittu Katri Strohecker. Kumpikin on Pohjois-Savosta.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
