Greenpeace on estänyt kaasutankkerin rantautumisen Torniossa
Greenpeace vaatii mielenilmauksen avulla Suomen valtiota kieltämään fossiilisten polttoaineiden tuonnin Venäjältä.
Greenpeace haluaisi, että venäläisen fossiilienergian tuominen Suomeen lopetetaan. Lehtikuva / Vesa Moilanen.Greenpeace-järjestö on estänyt valtionyhtiö Gasumin operoiman, nesteytettyä maakaasua kuljettavan aluksen rantautumisen Röyttän satamassa Torniossa Lapissa.
Coral Energice -nimisen, Venäjältä tulleen aluksen oli määrä rantautua Greenpeacen mukaan noin puoli seitsemän aikaan aamulla. Greenpeacen mielenosoittajat ovat järjestön mukaan nousseet terminaalin lastausvarsiin ja lisäksi melojat estivät alusta kiinnittymästä laituriin. Alus on nyt ankkuroitunut Kemin edustalle.
Greenpeace vaatii mielenilmauksen avulla Suomen valtiota kieltämään fossiilisten polttoaineiden tuonnin Venäjältä.
Paikalla oleva Greenpeacen ilmasto- ja energia-asiantuntija Olli Tiainen kertoo STT:lle, että mielenosoittajat ovat varautuneet olemaan paikalla hyvinkin pitkään.
"Mutta katsomme tilanteen mukaan.”
Tavoitteena on Tiaisen mukaan saada vastauksia siihen, miksi venäläisen kaasun tuominen jatkuu, vaikka omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) sanoi jo elokuussa Helsingin Sanomille, että pyrkimyksenä on päästä venäläisestä energiasta eroon ja että nesteytetyn maakaasun tuonnin Venäjältä täytyy loppua.
Siihen Tiainen ei ottanut kantaa, mihin alus jatkaa matkaansa, jos se ei pääse rantautumaan Tornioon.
"Sitä täytyy kysyä Gasumilta”, Tiainen sanoo.
Poliisi kertoo, että heillä on aiheeseen liittyvä tehtävä, mutta ei kommentoi toistaiseksi enempää asiasta.
Viime viikolla Greenpeace ilmoitti estäneensä kaasualuksen rantautumisen Nynäshamnissa, Ruotsissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







