Matkailu avartaa
Päättäjien matkat päätyvät usein otsikoihin lähinnä siitä, kuinka paljon matka tuli veronmaksajille maksamaan. Se on tärkeä, mutta toissijainen tieto. Tärkeämpää on tietää, miksi matkustetaan.
Yleensä matkat ovat perusteltuja, mentiinpä sitten kokouksiin tai vaikka urheilukisoihin. Myös viennin edistämisestä on tullut taas tärkeä osa poliitikkojen työtä.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) matkailee valtuuskuntineen parhaillaan Kiinassa. Koskisen ensimmäisellä laajalla vienninedistämismatkalla mukana on 19 suomalaista yritystä. Ne edustavat maatalouskonealaa, ruokateollisuutta, vesialaa ja metsäteollisuutta (MT 24.2.).
Kiina on tärkeä suunta suomalaisille. Maailman talouden vaikeuksista huolimatta jättivaltion bkt:n odotetaan tänäkin vuonna kasvavan noin seitsemän prosenttia. Kiinasta on tullut suuri tekijä myös ruokamarkkinoilla.
Kiinassa suomalaiset kohtaavat vieraan järjestelmän, kulttuurin ja kauppatavat. Ne kaikki vaativat opettelua. Oppiminen synnyttää kuitenkin kauppaa ja yhteistyötä, josta molemmat osapuolet hyötyvät.
Yritykset tekevät bisnestä, poliitikkojen tehtävä on auttaa kontakteissa ja hallinnollisten ongelmien ratkomisessa.
Tällä matkalla kiinalaisia viranomaisia muun muassa houkutellaan Suomeen tekemään ruokateollisuuteen sianlihanviennin edellyttämät laitostarkastukset. Myös ohralle pyritään saamaan oma vientisopimuksensa, vaikka pelkkä sopimus ei vielä kaupankäyntiä takaakaan.
Ehkä matkalla sovitaan myös vierailun isäntien toiveesta saada maahan suomalainen mallimaatila. Se voisi jatkossa toimia käyntikorttina Suomen maatalous- ja tutkimusosaamisesta.
Ruokaa vietiin viime vuonna Suomesta Kiinaan 50 miljoonalla eurolla – vajaalla neljällä sentillä kiinalaista kohti. Kannattavaa kasvua on vielä varmasti saatavissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
