LUKENUT MIES Vasemmiston perusankkuri
Parhaissa historiankirjoissa on mieleen painuva kuva. Suomen eduskunta kokoontuu punakapinan jälkeen keväällä 1918. Salin vasemmalla puoliskolla istuu yksi ainoa henkilö, Matti Paasivuori. Muut ovat vankilassa, karanneet tai ammuttu.
Sosialidemokraatti Paasivuori symboloi kansanvaltaista vasemmistoa, joka oli jäänyt pahasti sotilaallisen siiven tahraamaksi. Väinö Tannerin kanssa he nostivat SDP:n hämmästyttävän nopeasti jaloilleen. Muutaman vuoden kuluttua molemmat olivat tasavallan hallituksessa, mutta lapuanliike ja pankinjohtaja Risto Ryti pysäyttivät kansakunnan eheytymisen kymmeneksi vuodeksi.
Suomen työväenliikkeen historia ainakin 1900-luvun alkupuolelta tunnetaan yleensä ohuesti, ja se on heidän oma syynsä. Historiaa on kirjoitettu lähinnä Otto Ville Kuusisen ja Väinö Tannerin kautta.
Matti Paasivuoren suuri rooli taitaa tulla SDP:n puolueväellekin yllätyksenä. Hän oli perustamassa sekä puoluetta että ammatillista keskusjärjestöä ja toimi viisi eri kertaa kummankin puheenjohtajana. Eduskunnassa hän istui 29 vuotta ja keräsi yleensä kaikissa vaaleissa korkeimmat äänimäärät.
Mielenkiintoista ja yllättävää, että Paasivuori oli lähes kaikissa SDP:n sisäisissä riidoissa eri puolella Väinö Tannerin kanssa. Vain 1918 punakapinaan molemmat suhtautuivat itsepäisen kielteisesti.
Paasivuori ei koskaan oikein hyväksynyt vanhan työväenpuolueen jakoa. Nykypolven on varmasti mahdotonta ajatella ministeriä, joka ei ole käynyt päivääkään koulua mutta on silti valtakunnan ylivoimaisesti paras sosiaalilakien tuntija.
PEKKA ALAROTU
Marjaliisa Hentilä: Sovittelija.
Matti Paasivuori 1866–1937.
Työväen historian ja perinteen
tutkimuksen seura ja
Työväen arkisto. 446 sivua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
