Eläinsuojien lupamenettely kevenee
Hallitus esittää helpotuksia eläinsuojien ympäristölupiin sekä maa-aineluvan ja ympäristöluvan yhdistämistä.Valtioneuvosto antoi tänään hallituksen esityksen eduskunnalle ympäristönsuojelulain ja maa-aineslain muuttamisesta.
Esityksen mukaan eläinsuojien ympäristölupamenettelyä kevennetään nostamalla niiden luvanvaraisuuskynnyksiä. Muutoksen seurauksena 3 300 eläinsuojaa jäisi pois ympäristölupavelvollisuuden piiristä.
Lisäksi hallitus ehdottaa, että ympäristölupien automaattisesta tarkistamismenettelystä luovutaan. Sen korvaa valvontaviranomaisen arvio siitä, täytyykö lupaa muuttaa.
Arviointi on jo osa nykyistä valvontaa, joten valvoja ei joudu ympäristöministeriön mukaan tekemään kovasti lisää töitä.
Maa-aineslakia puolestaan ehdotetaan muutettavaksi niin, että maa-aineslupa ja ympäristölupa yhdistyvät, jolloin niitä voi hakea yhteisellä hakemuksella. Myös muutoksenhaku selkiytyy, kun valitukset osoitetaan hallintovalituksena Vaasan hallinto-oikeuteen.
”Ympäristönsuojelulain toisen vaiheen uudistus sujuvoittaa ja vauhdittaa ympäristölupaprosesseja. Käsittely tehostuu ja luparuuhka vähenee ympäristönsuojelusta tinkimättä. Tavoite on kohdistaa viranomaisten voimavaroja järkevämmin”, kertoo tiedotteessa ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen .
Ympäristöluvan varaisia toimintoja on Suomessa noin 18 000, mikä on kansainvälisesti verrattuna paljon. Näistä valtion viranomaisten luvitettavina ja valvottavina on noin 7 000 laitosta ja kunnissa noin 11 000. Aluehallintoviraston (avi) luvittamista laitoksista vajaat 1 000 kuuluu EU:n teollisuuspäästödirektiivin alle.
Suurin yksittäinen luvanvarainen toimiala on eläinsuojat, joiden osuus luvanvaraisista laitoksista on 42 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

