Katso ministeri Tuula Haataisen tiedotustilaisuus — Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema eronnut tehtävästään
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi aiemmin Ilta-Sanomille, että keskuksen johtaja Tomi Lounema ei enää nauti pääministerin luottamusta.Työministeri Tuula Haatainen (sd.) kertoi perjantaina tiedotustilaisuudessa Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtajan Tomi Louneman erosta.
"Olen tänään keskustellut Tomi Louneman kanssa. Keskustelussa nousi yhteinen näkemys siitä, että Huoltovarmuuskeskuksen uskottavuus palautetaan välittömästi. Tomi Lounema on pyytänyt tänään eroa toimitusjohtajan tehtävästä. Olen hyväksynyt eronpyynnön ja se astuu voimaan välittömästi", Haatainen sanoi.
Uudeksi väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Työ- ja elinkeinoministeriön virkamies Janne Känkänen.
Haatainen on pyytänyt Huoltovarmuuskeskuksen hallitukselta selvitystä maskikaupoista.
"Voimme sanoa sen, että normaalia huolellisuusvelvoitetta ei ole noudatettu. Tähän mennessä saatujen tietojen perusteella on saatu se käsitys, että virheet olisi kohtuudella voitu välttää", Haatainen perusteli Louneman potkuja.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi aiemmin perjantaina Ilta-Sanomille, että keskuksen johtaja Tomi Lounema ei enää nauti pääministerin luottamusta.
Luottamuspulan taustalla on Huoltovarmuuskeskuksen epäonnistuneet suojamaskihankinnat. Huoltovarmuuskeskus on hankkinut yhteensä 10 miljoonalla eurolla maskeja, joista ainakaan osa ei täytä suojaimille asetettuja vaatimuksia.
Lue lisää aiheesta:
Huoltovarmuuskeskus osti hengityssuojaimia reilusti nykyistä markkinahintaa kalliimmalla
Pääministeri Marin IS:lle: Huoltovarmuuskeskuksen johtaja ei nauti enää luottamustani
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


