MTK:n Marttila: Uuden ministerin sijaan tarvitaan valtiosihteeri
Ministerien määrän lisääminen ei ole Juha Marttilan mukaan paras ratkaisu maa- ja metsätalouden asioiden hoitoon.
Juha Marttilan mielestä valtiosihteerien lisääminen on järkevämpää kuin ministerien. Kuva: Jaana KankaanpääMTK:n johtokunnan puheenjohtaja Juha Marttilan mukaan ministerien määrän lisääminen ei ole paras ratkaisu siihen, että maatalouden asioiden hoito paranisi.
"Mielestäni paras ratkaisu olisi valtiosihteeri. Se olisi parempi ratkaisu kuin ministerien määrän lisääminen."
Valtiosihteereille on Marttilan mukaan tarvetta EU-asioiden hoidon takia. Hän muistuttaa, että valtiosihteereillä on varaministerin status.
Aiemmin tiistaina myös kansanedustaja Mats Nylund (r.) otti kantaa maatalous- ja ympäristöministerin tehtävien eriyttämiseen ja ministerien määrän lisäämiseen. Hänen mukaansa maatalous tarvitsee oman ministerinsä.
Hallituspuolueet keskustelevat tällä viikolla ministerien työmäärästä samalla kun kokoomuksen puheenjohtajavaihdoksen vuoksi sovitaan ministerinpaikkojen vaihtamisesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
