Hanke lisäsi luonnonja maiseman hoitoa
Viiden maakunnan alueella syyskuun lopussa päättynyt Härkää sarvista -hanke on lisännyt laidunnusta luonnon ja maiseman hoitokeinona.
Hanke aloitti kesäkuussa 2009 Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pirkanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa. Hankkeessa toimivat alueelliset elykeskukset, Pro Agriat sekä maa- ja kotitalousnaiset.
Hankkeen aikana laadittiin 135 kohteen hoitosuunnitelmat. Valtaosa kohteista oli arvokkaita perinnebiotooppeja eli luonnonlaitumia ja -niittyjä. Kohteiden yhteispinta-ala oli yli 200 hehtaaria.
Muut kohteet olivat Natura-alueita tai muita maisemallisesti tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaita paikkoja.
Laaja-alaisia maiseman ja luonnonhoidon suunnitelmia laadittiin yhdeksän.
Maisemanhoitotöihin saatiin rahaa maatalouden ympäristötuen kautta. ”Hanke toi merkittävän lisän maakuntien erityistukineuvontaan”, projektipäällikkö Kaisa Raatikainen sanoo.
Viljelijätkin ovat hyötynet hankkeen tarjoamasta avusta. ”Suunnittelijan merkitys on suuri myös kohdetta hoidettaessa. Neuvontakäynnit ja taustatuki ovat tulleet tarpeeseen”, ohjausryhmän viljelijäjäsen Markku Pitkänen toteaa.
Hankkeen avulla kehitettiin myös laidunpankkipalvelua. Pankki auttaa laidunten ja laiduneläinten omistajia löytämään toisensa.
Nettisivulta www.laidunpankki.fi löytyy vieläkin hankkeen neuvontamateriaalia sekä käytännön ohjeita maisema- ja sopimuslaidunnukseen.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
