PTT keskittyisi talouskasvuun
Pellervon Taloustutkimus PTT ennustaa taantumavuotta. Sen yli päästään vain talouskasvulla.
Kehysriihen päätöksiä PTT:ssä kehutaan.
Hallitus päätti viime viikolla veronkorotuksista sekä leikkasi etuuksia. Tarkistuslaskennassa paketti supistui 2,7 miljardista 2,3 miljardiin euroon, mutta sekin riittää tasapainottamaan valtion talouden.
”Tässä tilanteessa ei pidä enempää tehdäkään”, toimitusjohtaja Pasi Holm sanoo.
PTT ennustaa liki prosentin taantumaa tänä vuonna. Huonoin tilanne on vuoden lopulla. Parempaa on luvassa jo ensi vuonna: 2,3 prosentin talouskasvu.
”Vuosi 2013 on euroalueen kohtalon vuosi”, tutkimusjohtaja Markus Lahtinen ennakoi.
Euroopan keskuspankki rauhoitti tilannetta tuhannen miljardin euron pankkirahoituksellaan, mutta talouskriisi ei ole vielä ohi. Valtioiden pitää tulla toimeen jo omillaan.
Tämä edellyttää laajaa talouskasvua sekä rakenteellisia uudistuksia. Espanjassa tarvitaan kymmenien miljardien eurojen ohjelma, sillä valtionlainan korot nousivat viiteen prosenttiin.
Suomessa valtiontalouden alijäämä alkaa olla toisarvoinen ongelma. Työmarkkinoilla tarvitaan lisää liikkuvuutta ja työuriin lisää pituutta.
Holm epäilee, riittääkö työmarkkinajärjestöjen sopimus pidentämään uria vuodella kuten lasketaan. Ansiosidonnaista työttömyysturvaa pitäisi porrastaa sovittua enemmän.
Holm lisäisi kilpailua kaupassa ja apteekeissa sekä rataliikenteessä ja taksikyydeissä. Yksityiset yritykset voisivat tuottaa julkisia palveluja.
Yksityinen kulutuksen kasvu pysähtyy lähes tyystin. Inflaatio nousee palkankorotusten tasolle. Työttömyysprosentti nousee kahdeksaan.
Työllisyys heikkenee eniten maakunnissa, joiden perinteinen teollisuus on rakenneongelmissa.
Pohjoinen Suomi ja Kainuu pärjäävät taloudellisesti parhaiten, PTT ennustaa. Matkailu ja kaivosteollisuus kannattelevat Lappia ja Kainuuta lähivuosina.
Kallis öljy lisää Venäjän vaurautta, jolloin matkailijat kuluttavat rahaa varsinkin Kaakkois-Suomen rajakaupungeissa. Tämä luo työpaikkoja.
Suomelle öljy on ongelma.
”Öljyn korkea hinta heikentää EU:n ja USA:n talouskasvua”, ekonomisti Janne Huovari laskee.
USA on maailmantalouden valopilkku, sillä siellä työllisyys ja talous jo kasvavat. Kiina on arvoitus.
Sen talous on hidastumassa kymmenestä viiden prosentin vauhtiin.
”Tämä hidastaa maailmantalouden toipumista”, Huovari arvioi.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
