Danske Bankin mukaan suurin osa pankkipalveluista toimii nyt normaalisti – häiriötä ei silti ole saatu kokonaan korjattua
Satunnaisia katkoksia voi vielä esiintyä, yhtiö kertoo.Danske Bankin pankkipalvelut toimivat suurimmilta osin normaalisti, yhtiö kertoo Twitterissä. Yhtiö kertoi aiemmin päivällä, etteivät sen verkkopalvelut toimi kunnolla.
Nyt ainakin mobiilipankki toimii normaalisti, mutta joitakin satunnaisia katkoksia voi vielä esiintyä, yhtiö kertoo.
Ongelmia oli aiemmin ainakin verkkopankkiin pääsyssä sekä tunnistautumisessa muiden palveluntarjoajien sivuilla.
STT ei ole toistaiseksi tavoittanut yhtiön edustajaa kommentoimaan häiriöitä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


