60-vuotias Merkkipäiväksijalkapallokatsomoon
Mikä olisi jalkapallon ystävälle parempi paikka viettää syntymäpäiviään kuin olympiastadionin katsomo?
Siellä istuu 60 vuotta täyttävä kannuslainen Risto Pouttu ja toivoo monen muun tavoin Suomen voittavan perjantai-illan jalkapallo-ottelussa Espanjan.
Rakkaus jalkapalloon juontaa juurensa jostain 1970–80-luvulta ja Kokkolan Palloveikoista, Pouttu muistelee. Pelaaminen on tosin vaihtunut luottamustehtäviin urheiluseuran johdossa.
Luottamustehtäviä riittää urheilun lisäksi partiolaisten, Osuuskauppa KPO:n, veteraanien ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen parista.
Poutun sydäntä lähellä on Kitinkannus, joka tarjoaa muun muassa sotainvalideille kuntoutusta. Siellä Pouttu tarjosi eilen torstaina syntymäpäiväkahvit.
Luottamustehtäviä riittää niin paljon, että kalenterin saa täyttymään sopivasti. Pouttu kertoo käyneensä Kauppakamarin koulutuksen, jolla opiskeltiin hallitustehtäviin liittyviä vastuita ja velvollisuuksia.
”Vaikka minulla on kokemusta liike-elämästä, aina voi oppia jotain uutta.”
Pouttu myi osuutensa samannimisestä elintarvikeyrityksestä 2000-luvun lopulla. Hän seuraa kuitenkin edelleen suomalaisia ruokayrityksiä.
”Leppäkerttu ei pääse pilkuistaan.”
Pouttu kertoo kannuslaisena toivovansa, että Pouttu yhtiönä pärjää ja tuottaa alueen ihmisille hyvinvointia.
Keväinen hevosenlihakohu kosketti myös Pouttu-yhtiötä.
Poutun mielestä keskustelu hevosenlihaa sisältävistä elintarvikkeista sai liian suuret mittasuhteet. ”Puhuttiin ikään kuin hevosenliha olisi jotain myrkkyä, kun kyse oli puuttuvista pakkausmerkinnöistä.”
Poutun mielestä hukattiin valtavasti euroja, kun viranomaiset eivät antaneet kauppojen myydä elintarvikkeita hyllymerkinnöillä, jossa olisi kerrottu, että tuote saattaa sisältää hevosenlihaa.
”Kuluttaja olisi saanut päättää.”
Pouttu uskoo, että suomalainen alkutuotanto ja elintarviketeollisuus pärjäävät. Täällä on edelleen turvallista ja puhdasta tuottaa ja jalostaa.
MAIJA ALA-SIURUA
Ei lahjoja. Mahdolliset muistamiset
K-P:n Partiotuki ry / Risto 60v, Nordea FI07 1719 3500 0042 90
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
