Kotihoitoa uhkaa pula työntekijöistä – kolme neljästä harkinnut alan vaihtoa
Kotihoidon työntekijöistä on tulevaisuudessa pulaa, jos alan työolosuhteita ei saada parannettua, selviää Suomen lähi- ja perushoitajaliiton Superin kyselystä.
Kotihoitoon ohjataan liian huonokuntoisia asiakkaita, kertovat kotihoidon työntekijät ammattiliittonsa Superin kyselyssä. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINENKolme neljästä kotihoidon työntekijästä on harkinnut alan vaihtoa ajoittain tai jatkuvasti viimeisen vuoden aikana, ja liki puolet eivät ole varmoja, pystyvätkö he jatkamaan nykyisessä ammatissaan.
"Jos tilanne jatkuu tällaisena, niin kohta meillä ei ole kotihoidossa työntekijöitä", toteaa Superin kehittämisyksikön asiantuntija Sari Erkkilä.
– Ei tämä näin voi jatkua, Erkkilä sanoo.
Liiton kyselyyn vastanneet yli 3 000 kotihoidon työntekijää kertoivat muun muassa, että kotihoitoon ohjataan liian huonokuntoisia asiakkaita. Asiakaskäyntien välille varataan liian vähän tai ei lainkaan aikaa siirtymiin, mikä pakottaa työntekijät tinkimään asiakasajasta kotikäynneillä ja jättämään työehtosopimuksen mukaiset tauot pitämättä.
Suurin osa kotihoidon työntekijöistä on huolissaan hoidon laadusta. Työnantajat eivät myöskään noudata lakia laadukkaasta kotihoidosta, kyselystä selviää.
Työn organisoiminen realistiseksi ja se, että siellä on tarpeeksi paljon henkilökuntaa, on työnantajan tehtävä, Erkkilä sanoo.
"Itseäni kyllästyttää se, että työnantajat nostelevat käsiään ja kohauttelevat olkapäitään, että 'kyllä me otettaisiin tänne työntekijöitä, jos joku tulisi'."
"Olen sanonut monelle työnantajalle, että tehkää tästä niin hyvä työpaikka, että kaikki haluavat kiljuen tulla teille töihin. Ei kukaan mene sellaiseen ikeeseen, että asiakaskäynnit on aseteltu päällekkäin, ei ole siirtymäaikoja ja on jatkuvasti huono omatunto."
Monissa kunnissa kotihoidon työtä on Erkkilän mukaan pyritty organisoimaan toiminnanohjausjärjestelmällä sen sijaan, että palkattaisiin lisää työntekijöitä.
"Todellisuus on kuitenkin se, että kun huonokuntoisia asiakkaita tulee lisää ja jo olemassa olevien asiakkaiden kunto heikkenee, niin työntekijöitä sinne tarvitaan lisää."
Yhdessä Erkkilän tuntemassa tapauksessa kotihoidon työtekijälle oli annettu kolmen minuutin aika siirtyä seitsemän kilometrin pituinen matka asiakaskäynniltä toiselle. Asiakaskäyntejä saatetaan myös ajoittaa päällekkäin, eli käytännössä työntekijän oletetaan olevan kahdessa paikassa samaan aikaan tai taituroivan paikasta toiseen mahdollisimman nopeasti.
"Jos asiakaskäynnit laitettaisiin realistisesti janalle, siirtymäajat olisivat realistisesti suunniteltuja ja ruoka- ja kahvitauko olisi otettu laskelmissa huomioon, niin huomattaisiin, että eihän työntekijämäärä riitä millään."
"Mikäli tähän ei satsata taloudellisesti, ei ongelmaan saada ratkaisua. Kikkailu ei auta."
Erkkilä kuitenkin muistuttaa, ettei vika ole lainsäädännössä vaan käytännön toteutuksessa.
"Meillä on hyvä lainsäädäntö: on vanhuspalvelulaki ja sosiaalihuoltolaki. Molemmissa määrätään, että annettavan hoidon pitää olla laadukasta ja hyvää. Nyt se ei kyllä toteudu kotihoidon osalta."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
