Kirjailijan totuttava epätoivon hetkiin
”Kirjoittaminen on kuin lihas. Kun sitä harjoittaa usein, se toimii”, kirjailija Maria Peura kuvailee.
”Kirjoittamiseen tarvitaan henkinen aukeaminen, oikea vireystila. Ennen kirjoittaminen oli työläämpää, mutta nykyään ei enää, koska kanava on auki. Kirjoittaakseni tarvitsen tyhjyyden, jonne putoan.”
Vaikka Peura kirjoittaa ammatikseen, ei tekstiä silti aina synny.
”Jos romaani ei halua edetä, kirjoitan vaikka kolumnia tai päiväkirjaa tai luen. Vaikka lukisin koko päivän, se ei mene koskaan hukkaan.”
”On arkea, että epätoivo iskee”, Peura tunnustaa.
Peura kuvaa työtään kirjailijana koruttomasti.
”Työni on enimmäkseen sitä, että istun yksin työhuoneessani ja kirjoitan. Kohokohta on se, kun tapaan kustannustoimittajani.”
”Minulla ei ole työyhteisöä, mutta en sinällään kaipaakaan mihinkään yhteisöön kirjoittamaan. Yksinäisyys on vaikeaa, mutta se on myös kiehtovaa.”
Peura aloittaa kirjan kirjoittamisen jonkun henkilön yksinpuhelusta.
”Yleensä se on henkilön ääni, joka tuo esiin teeman, henkilön problematiikan. En osaa sanoa, mistä ideat kirjoihin tulevat. Ne vain nousevat pintaan, tarjoutuvat.”
Kirjoittaminen on pitkä prosessi, johon sisältyy useampia versioita kirjasta.
”Versioiden määrä on kirjakohtaista. Ensimmäisestä kirjastani oli vain kolme versiota. Nyt tekeillä olevasta olen tehnyt jo kuusi tai seitsemän versiota.”
Keskeneräinen teksti on Peuralle yksityinen asia.
”Harvoja ovat keskeneräisten tekstien lukijat. Kustannustoimittaja lukee ne, edes mieheni ei.”
Kirja valmistuu kustannustoimittajan kanssa keskustellen.
”Olisi vaikea kuvitella, että itse päättäisin, että nyt on valmista, koska olen itse sokea tekstilleni. Toki kuitenkin tunnen, että kirja on valmistumassa”, Peura sanoo.
”Kiehtovinta on, etten voi itsekään tietää, mitä minusta tulee ulos. Olisi aivan hirveää, jos tietäisin etukäteen, millainen lopputulos on.”
Vaikka Peura on freelancer, hän on tarkka työajastaan.
”Työskentelyaikani on rajallinen, koska meillä on lapsia. Säännöllisyys on minulle tärkeää, koska sitten tiedän, että kun nyt lopetan, pääsen jatkamaan huomenna.”
Pitkätkin kirjoitustauot ovat kuitenkin kirjailijalle tärkeitä.
”Minulle ei tule ikinä tunne, että haluaisin pitää lomaa kirjoittamisesta. Aina loma on kuitenkin hyväksi, koska sen jälkeen tajuan, että asioita on ratkennut itsestään.”
Peura luottaa alitajuntaansa, minkä vuoksi hänen ei ole pakko päästä kirjoittamaan heti, kun idea tulee.
”Uskon, että alitajunta antaa idean uudelleen sitten, kun minulla on aikaa kirjoittaa. Minulla on kuitenkin aina mukanani muistikirja, johon kirjoitan ideat muistiin.”
Peura nautti jo lapsena kirjoittamisesta ja tarinoiden keksimisestä.
”Olen kirjoittanut systemaattisesti jo nuoresta, ja 13-vuotiaana kirjoitin ensimmäisen romaanin. Kun murrosikä tuli, tulin tietoiseksi siitä, että haluan kirjailijaksi. Jo nuorena aikuisena kaiken toimintani tavoitteena oli kirjan julkaiseminen.”
Peura kasvoi kirjailijuuteen jo lapsuudenkodissaan, vaikka hänen vanhempansa eivät ole kirjailijoita.
”Vanhempani arvostivat ja lukivat kirjoja. Kirjoittamiseni kannalta isäni on ollut tärkeä. Hän on osoittanut, kuinka paljon arvostaa sitä, että kirjoitan.”
Kirjailijana oleminen on vahva osa Peuran identiteettiä.
”Ensimmäinen romaanini ilmestyi vuonna 2001. Siitä lähtien olen sanonut, että olen kirjailija. Minulle oli selvää, että kun kustantamo julkaisi kirjani, olin kirjailija.”
Peura on valmistunut Teatterikorkeakoulusta dramaturgiksi vuonna 2008. Koulun lopputyöstä syntyi hänen tuorein kirjansa Antaumuksella keskeneräinen.
”Kun opinnäytteeni oli valmis, halusin työstää sitä eteenpäin”, Peura kertoo.
”Antaumuksella keskeneräinen on kirja kirjoittamisesta. Se kuvaa kirjoittamisen prosessia. Tutkin kirjassa, mikä estää minua kirjoittamasta.”
Kirja on Peuralle henkilökohtainen, sillä se on hänen kirjoittamispäiväkirjansa.
”Olen hyvin tarkkaan miettinyt, mitä kirjaan lopulta laitettiin. Vaikka en julkaissut kaikkia päiväkirjamerkintöjäni, kirja on silti äärimmäisen henkilökohtainen.”
”Oli jännä, että kun kirja meni painoon, minua lakkasi kiinnostamasta, mitä siellä oli.”
ANNIINA KESO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
