Lääketeollisuus lupaa miljardin euron investoinnit vuoteen 2030 mennessä: ”Kliinisten lääketutkimusten määrä on laskenut vuosia”
Lääketeollisuus toivoo maan hallituksen huhtikuun puoliväliriihestä tukea investoinneilleen.
Lääketeollisuus toivoo maan hallituksen huhtikuun puoliväliriihestä tukea investoinneilleen. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Olivia Ranta.Lääketeollisuus on luvannut kasvattaa lääkealan kokonaisinvestoinnit miljardiin euroon vuosikymmenen loppuun mennessä. Lääketeollisuuden edustajat luovuttivat valtiovarainministeri Riikka Purralle (ps.) alan kasvulupauksen perjantaina.
”Ennakkotietojen mukaan viennin arvoa vuonna 2024 kasvatti eniten kemianteollisuuden tuotteiden vienti. Näistä tuotteista farmaseuttisten tuotteiden vienti kasvoi eniten, 23,4 prosenttia”, toteaa tiedotteessa Orionin toimitusjohtaja Liisa Hurme.
Lääketeollisuus toivoo maan hallituksen huhtikuun puoliväliriihestä tukea investoinneilleen. Kasvua tukevien toimien lisäksi täytyisi pidättäytyä alaan kohdistuvista uusista kasvua tukahduttavista säästötoimista.
”Yksi kehittämisen kohteista on kliinisten lääketutkimusten määrä, joka on laskenut vuosia”, tiedotteessa todetaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
