Tupakoinnilla ja diabeteksella yhteys hampaiden menetykseen
Miehillä tupakoinnin lopettaminen edisti omien hampaiden pysymistä.
Tutkimukseen osallistui yli 1 000 Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntynyttä ihmistä. Arkistokuva. Kuva: LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINENPitkään ja paljon tupakoivat menettävät hampaitaan todennäköisemmin kuin tupakoimattomat, osoittaa filosofian maisteri Toni Similän tuore väitöstutkimus Oulun yliopistosta. Tutkimuksessa runsaasti ja pitkään tupakoinneilla havaittiin puolitoistakertainen riski hampaiden menetykseen verrattuna tupakoimattomiin.
Miehillä tupakoinnin lopettaminen edisti omien hampaiden pysymistä.
Naisilla hampaiden vähentyminen oli puolestaan yhteydessä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin.
Tutkimuksessa verrattiin tutkittavien itse ilmoittamia hampaiden lukumääriä vastaaviin hammaslääkärin ilmoittamiin lukuihin. Lisäksi tutkimukseen osallistuneille tehtiin kyselytutkimus ja esimerkiksi sokerirasituskoe.
Tutkimukseen osallistui yli 10 000 Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntynyttä ihmistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

