Iranin ja USA:n rauhanneuvottelut ajoivat karille – Trump: ”Avaamme salmen, vaikka emme edes käytä sitä”
Yhdysvaltain Vancen mukaan neuvotteluiden keskiössä on kiista ydinaseista. Iranin mukaan Yhdysvalloilla oli kohtuuttomat vaatimukset.
Yhdysvaltain delegaatiota Pakistanissa johtanut varapresidentti J. D. Vance lähti maasta varhain sunnuntaina neuvotteluiden epäonnistuttua. AFP/LEHTIKUVA.Iranin yleisradioyhtiö IRIB:n mukaan rauhanneuvottelut Islamabadissa ovat kariutuneet Yhdysvaltain kohtuuttomien vaatimusten vuoksi.
Neuvotteluja Pakistanin Islamabadissa käytiin IRIB:n mukaan yhteensä 21 tunnin ajan.
IRIB sanoo, että Iranin valtuuskunta teki useita aloitteita, mutta yhdysvaltalaisten kohtuuttomat vaatimukset estivät neuvotteluiden etenemisen.
Al-Jazeeran mukaan iranilaisuutistoimisto Farsin lähde kertoo, että Yhdysvallat oli neuvotteluissa vaatinut kaikkea sitä, mitä maa ei ollut onnistunut saamaan sodan aikana.
Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance kertoi niin ikään, ettei neuvotteluissa Iranin kanssa ollut päästy sopuun.
Vance sanoi lähtevänsä Pakistanin Islamabadista tehtyään Iranille ehdotuksen, jota hän kuvaili viimeiseksi ja parhaaksi tarjoukseksi. Hän antoi ymmärtää antavansa Iranille aikaa harkita ehdotusta.
Vancen mukaan neuvotteluiden keskiössä on kiista ydinaseista. Yhdysvallat haluaa Iranin sitoutuvan siihen, ettei tämä pyri hankkimaan ydinaseita, mutta tällaista sitoumusta ei ole Vancen mukaan tehty. Iran on aiemmin kiistänyt väitetyt ydinasepyrkimykset.
Vancen kerrotaan nousseen lentokoneeseensa Suomen aikaa aamuviiden jälkeen.
Maat sopivat aiemmin tällä viikolla kahden viikon aselevosta ja rauhanneuvotteluiden aloittamisesta.
Kariutumisilmoituksia edelsivät Iranin hallinnon kommentit neuvotteluiden päättymisestä 14 tunnin jälkeen. Iranin mukaan osapuolten välillä oli yhä erimielisyyksiä, mutta neuvotteluja sanottiin jatkettavan myöhemmin sunnuntaina.
Iranin ulkoministeriö sanoi tuolloin, että rauhanneuvotteluiden onnistuminen riippuu Yhdysvaltojen vakavuudesta ja vilpittömyydestä. Ministeriön edustaja Esmaeil Baqaei kommentoi neuvotteluja viestipalvelu X:ssä.
Baqaei peräänkuulutti, että Yhdysvaltain tulisi pidättäytyä kohtuuttomista ja laittomista vaatimuksista. Lisäksi hän vaati, että Iranin lailliset oikeudet ja edut hyväksyttäisiin.
Baqaei lisäsi, että osapuolet olivat tuohon mennessä keskustelleet useista asioista, muun muassa Hormuzinsalmesta, ydinohjelmasta, sotakorvauksista, pakotteiden poistamisesta sekä Iranin vastaisen sodan lopettamisesta.
Maat sopivat aiemmin tällä viikolla kahden viikon aselevosta ja rauhanneuvotteluiden aloittamisesta. Yhdysvallat ja Israel aloittivat helmi-maaliskuun vaihteessa sodan Irania vastaan.
Rauhanneuvotteluita isännöi Pakistan. Pakistanin ulkoministeri Ishaq Dar vaatii Yhdysvaltoja ja Irania noudattamaan aiemmin tällä viikolla solmittua tulitaukosopimusta, vaikka rauhanneuvottelut kariutuivat.
Ulkoministerin mukaan Pakistan aikoo jatkaa rooliaan Iranin ja Yhdysvaltojen välisen vuoropuhelun edistämisessä tulevina päivinä.
”Me voitamme joka tapauksessa.”
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi aiemmin, ettei hänelle ole merkitystä sillä, pääsevätkö Yhdysvallat ja Iran sopimukseen rauhanneuvotteluissa.
”Syy on se, että me olemme voittaneet”, Trump sanoi puhuessaan toimittajille Valkoisen talon pihalla lauantaina paikallista aikaa.
”Käymme parhaillaan erittäin tiiviitä neuvotteluita Iranin kanssa. Me voitamme joka tapauksessa. Olemme voittaneet heidät sotilaallisesti.”
Trump toisti Yhdysvaltain asevoimien lauantaisen lausunnon, jonka mukaan Yhdysvaltain laivaston alukset kulkivat Hormuzinsalmen läpi ja alkoivat raivata Iranin miinoja. Iran on kiistänyt lausunnon.
Iranin vallankumouskaarti ilmoitti Iranin valtiollisessa televisiossa puuttuvansa ankarasti kaikkiin sota-aluksiin, jotka kulkevat Hormuzinsalmessa. Vallankumouskaartin mukaan lupa salmen läpi kulkemiseen myönnetään vain siviilialuksille tietyin edellytyksin.
”Avaamme salmen, vaikka emme edes käytä sitä”, Trump sanoi.
Trump myös ilmaisi jälleen ärtymystään puolustusliitto Natoon, joka ei ole osallistunut Yhdysvaltojen ja Israelin aloittamaan sotaan Irania vastaan. Natoa ei myöskään informoitu sodan aloittamisesta etukäteen.
”Nato ei ole auttanut meitä, voin sen kertoa”, Trump sanoi.
”Nato ei ole auttanut meitä, voin sen kertoa.”
Iran syytti jo lauantaina Yhdysvaltoja liioitelluista vaatimuksista rauhanneuvotteluissa. Asiasta kertoivat tuolloin ainakin iranilaisuutistoimistot Fars ja Tasnim.
Farsin mukaan Yhdysvallat on tehnyt liioiteltuja vaatimuksia muun muassa Hormuzinsalmea koskevissa esityksissään sekä useissa muissa asioissa.
Yhdysvaltain delegaatiota Pakistanissa johti varapresidentti J. D. Vance. Iranin pääneuvottelijoina toimivat maan ulkoministeri Abbas Araghchi sekä parlamentin puhemies Mohammad Bagher Ghalibaf.
Pakistan on toiminut välittäjänä aselevossa Yhdysvaltain, Israelin ja Iranin välillä. Haurasta aselepoa on painanut muun muassa osapuolten erimielisyys siitä, onko Libanon aselevon piirissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




